Etusivu : Hakutulos : Uutisarkisto

Uutisarkisto


PKS-konsernin osavuosikatsaus 1.1. – 30.4.2010 - 07.06.2010

PKS-konserni

PKS-konserniin kuuluvat sähkökauppa-, sähkön tuotanto- verkkopalvelu-, ja verkostourakointi-liiketoiminnat sekä sähkönjakelutekniikan asiantuntijapalvelut. Emoyhtiönä toimii Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja tytäryhtiöinä Enerke Oy, PKS Sähkönsiirto Oy ja Kuurnan Voima Oy sekä Enerke Oy:n tytäryhtiö SLT Consults Oy. Emoyhtiöön sisältyvät sähkökauppaliiketoiminta ja sähkön tuotanto sekä konsernipalvelut.      

Liikevaihto ja tulos

PKS-konsernin liikevaihto oli tammi-huhtikuun aikana 49,9 milj. euroa (viime vuonna vastaavana aikana 46,7 milj. euroa). Konsernin liikevoitto oli 10,7 (4,1) milj. euroa ja voitto 8,5 (2,8) milj. euroa. Konsernin kannattavuus palasi normaalille tasolle vuoden 2009 tuloksen notkahduksen jälkeen.

Sähköliiketoiminta

Koko alkuvuoden tukkusähkön markkinahinnat olivat noin kaksinkertaiset viime vuoteen verrat-tuna. Tämä johtui koko pohjolan kattaneesta kylmästä talvesta, vesialtaiden heikosta varastoti-lanteesta ja Ruotsin pitkistä ydinvoimaseisokeista. PKS:n oman vesivoimatuotannon määrä oli noin 7 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Kylmien säiden johdosta sähkön myyntimäärä kasvoi noin 5 %:lla ollen 662 milj. kilowattituntia. Liikevaihto oli 34,3 milj. euroa, missä kasvua edellis-vuoteen oli noin 3 %. Poikkeuksellisen hyvin onnistuneiden johdannaissuojausten ja lauhdevoi-malaitosten korkean käyntiasteen ansiosta tukkusähkön hankintakustannukset pystyttiin kuiten-kin pitämään maltillisina ja selvästi alhaisempina kuin vuonna 2009. Tämän ansiosta emoyhtiön liikevoitto nousi 7,7 milj. euroon, kun se edellisenä, poikkeuksellisen huonona vuotena oli
2,8 milj. euroa. Sähkön vähittäismyyntihinnat olivat samat kuin vuonna 2009.

Verkkoliiketoiminta

PKS Sähkönsiirto Oy:n liikevaihto tammi-huhtikuussa oli 17,5 (14,8) milj. euroa, liikevaihto kas-voi noin 19 prosenttia edellisestä vuodesta. Liikevaihdon kasvuun vaikutti mm. siirtomäärän lisääntyminen. Sähköä siirrettiin toimialueen alue- ja jakeluverkossa tammi-huhtikuun aikana yhteensä 515 (464) GWh, mikä on noin 11 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajan-jaksona.

Sähköverkoston suunnitelmallinen ja voimakas uudistaminen jatkui eri puolilla maakuntaa. Al-kuvuoden verkostoinvestoinnit olivat yhteensä 3,4 (2,8) milj. euroa ja ne painottuivat verkoston perusparantamiseen ja liittymärakentamiseen. Uusia sähköliittymiä myytiin 195 (144), mikä oli 35 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Näistä vapaa-ajan asuntojen liittymiä oli 74 (82) kappaletta. Liittymien laajennuksia oli 45 (33) kappaletta. Sähkönmittauksen etäluentaprojektin suunnitteluvaihe on edennyt suunnitellussa aikataulussa.

Tammikuun alussa puihin ja johtoihin kiinni tarttunut lumi aiheutti vikoja sähköverkkoon päivittäin. Ennakoivaa vianestoa tehtiin koko tammikuun ajan. Laajoja alueita tarkastettiin helikopterilla ja johtoja päin kallistuneita puita poistettiin satamäärin. Näillä toimilla ehkäistiin ennakolta monien vikojen synty. Tammikuun jälkeen sähkönjakelu on sujunut rauhallisissa merkeissä.

Verkostourakointi
 
Enerke Oy:n alkuvuoden liikevaihto oli 4,3 (4,4) milj. euroa, mikä on 0,1 milj. euroa pienempi kuin edellisenä vuotena. Enerkeä työllistivät erityisesti PKS:n toimialueen verkostotyöt, jotka toteutettiin yhdessä paikallisten sopimustoimittajien kanssa. Muille tilaajille on tehty pääasiassa sähköasematöitä yhdessä tytäryhtiö SLT-Consults Oy:n kanssa.

Investoinnit ja rahoitus

Konsernin alkuvuoden nettoinvestoinnit olivat 3,3 (3,1) milj. euroa. Investoinnit kohdistuivat pää-osin sähköverkoston mittavaan uusimiseen, joka käynnistyi alkuvuonna 2008, sekä liittymäraken-tamiseen. Ensimmäisen vuosikolmaneksen investoinnit rahoitettiin kokonaan tulorahoituksella. Konsernilla oli lainoja huhtikuun lopussa 11,4 milj. euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 79,3, kun se edellisenä vuonna oli 79,9.

Henkilöstö

Konsernin vakinaisen henkilöstön määrä huhtikuun lopussa oli 291, josta emoyhtiössä työskenteli 65 henkilöä, Enerke Oy:ssä 173 henkilöä, PKS Sähkönsiirto Oy:ssä 42 henkilöä ja SLT-Consults Oy:ssä 11 henkilöä. Katsausjaksolla emoyhtiön henkilömäärä laski kahdella henkilöllä ja Enerke Oy:n henkilömäärä neljällä henkilöllä. PKS Sähkönsiirto Oy:n ja SLT-Consults Oy:n henkilömäärät pysyivät ennallaan. Lisäksi määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli huhtikuun lopussa yhteensä 36 henkilöä.

Lähiajan näkymät

Konsernin koko vuoden liikevoiton ennakoidaan vuoden 2009 notkahduksen jälkeen palaavan tavoitetasolle ja toteutuvan selvästi edellistä vuotta parempana. 

Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet

Osavuosikatsaus on laadittu soveltaen kirjanpitolautakunnan yleisohjetta. Tilintarkastajat eivät ole tarkastaneet osavuosikatsauksen tietoja.


Joensuussa 3.6.2010

PKS:n hallitus

 Osavuosikatsaus 0610 Numeroliite.pdf

Kalustoa myytävänä - 22.05.2010

Myymme käytöstä poistettua kalustoa tarjousten perusteella.

Lisätietoja: Seppo Holopainen, puhelin 050 568 9273. Tarjoukset 8.6.2010 mennessä sähköpostilla: seppo.holopainen@enerke.fi tai Enerke Oy, PL 177, 80101 Joensuu ja kuoreen tunnus "kalustotarjous".

Myytävään kalustoon voi tutustua 1.6.2010 klo 8.30 alkaen Enerken toimipaikassa Lehmossa osoitteessa Hietalantie 14.

Myytävä kalusto:
Kuorma-auto Volvo F612, vm. 1985 (SEP-900, poistettu rekisteristä)
Kokonaispaino 11700kg
Ajettu 308 000km
Lava : pituus 4800, leveys 2400, laita 400
Nosturi:  Hiab 650AW
Henkilökori:  Mekan Nummi ,sallittu kuorma 150kg
Lähtöhinta: 2700€


Kuorma-auto Mitsubishi Canter alusta,  vm. 1990 (SJK-117, poistettu rekisteristä)
Ajettu 320000km
Miehistöohjaamo , Eberspächer D3LC  lämmitin
Lähtöhinta: 850€


Kuorma-auto Mitsubishi Canter alusta, vm.  1989  (AFG-185, poistettu rekisteristä)
Ajettu 250000km
Miehistöohjaamo , Webasto AT24D lämmitin
Lähtöhinta: 600€

Pakettiauto Toyota Hiace 4WD , vm.1992, (OFZ-983 , poistettu rekisteristä)
Ajettu 322000km
Kolaroitu
Webasto lämmitin, vinssi
Lähtöhinta: 1000€

Nosturi  Ferrari 2300S2, vm. 1990,  valm.no: 12578
Kaksi hydraulista jatketta
Lähtöhinta: 1000€

Nosturi Ferrari 2300S1, vm.1989, valm.no: 11347
Yksi hydraulinen jatke
Lähtöhinta: 900€

Perävaunu Laveri 750, vm. 1998
Lava: 2950x1350 ,laitakorkeus 500
Kuomu: korkeus 900
Lähtöhinta: 500€

Kauha, nostovarsiin kiinnitettävä
Leveys 2000
Lähtöhinta: 250€

Alumiinilaatikoita, kaksi 6 laatikon erää
Mitat : 600 x 570 x 400 ,seinämävahvuus 3mm
Lähtöhinta:  100 €/ erä

Jarrudynamometrin rullasto 2kpl 
Sähkömoottori 1420r/min + vaihteisto 1460/60 +ketjuvälitys
Lähtöhinta: 200 €/kpl

 

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n yhtiökokoustiedote 21.4.2010 - 21.04.2010

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n (PKS) varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään Joensuussa. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaan jakaa osinkoa tilivuoden 2009 voitosta 2,54 euroa osakkeelta eli yhteensä 4,4 miljoonaa euroa. Osinko menee lähes kokonaisuudessaan toimialueen kunnille joko suoraan PKS:n maksamana tai Pohjois-Karjalan Energiaholding Oy:n kautta. Yhtiökokous vahvisti PKS:n tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

PKS:n hallitukseen valittiin uutena jäsenenä kehittämispäällikkö Hannu Huikuri Joensuusta.
Entisinä jäseninä jatkavat teleasentaja Pauli Bau Ilomantsista, talouspäällikkö Hilkka Hiltunen Ilomantsista, maanviljelijä Jukka Kankkunen Kiteeltä, kansanedustaja Lauri Kähkönen Lieksasta, fysioterapeutti Pirjo Smolander Tuusniemeltä ja maanviljelijä Matti Timonen Nurmeksesta.


PKS-konsernin vuoden 2009 tilinpäätöksen keskeiset luvut ovat:

                                               2009                2008              
Liikevaihto   M€                     118,8                 98,7                
Tilikauden voitto    M€               3,7                 12,1                
Investoinnit       M€                 16,8                  18,6                                                     

Taloustaantuma notkautti PKS:n tulosta - 08.03.2010
kuluvan vuoden näkymät kuitenkin selkeästi paremmat

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n (PKS) tilinpäätös vuodelta 2009:

PKS-konsernin liikevaihto ylitti sadan miljoonan rajan ja oli 119 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna 20 miljoonaa eli 20 prosenttia. Liikevaihdon kasvusta pääosa tuli myynnistä toimialueen ulkopuolelle, mikä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna noin 50 prosenttia. Kasvu johtui
pääasiassa uusista myyntisopimuksista.

Konsernin liikevoitto jäi suunniteltua heikommaksi ja oli 5,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 15,7 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden liikevoitto oli konsernin historian paras. Suurimpina syinä vuoden 2009 liikevoiton heikkenemiseen olivat lauhdevoimalaitososuuksien tuotannon tappiollisuus varastoissa olleen kalliin polttoaineen takia, teollisuusasiakkaiden sähkönkäytön voimakas pienentyminen sekä sähköjohdannaisten hintojen romahdus loppuvuodesta 2008.
 
Näkymät vuodelle 2010 ovat selkeästi parantuneet kaikkien liiketoimintojen, varsinkin sähkökaupan osalta.

Investoinnit sähköverkostoon kasvoivat edelleen
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat vuonna 2009 17,5 miljoonaa euroa. PKS investoi sähköverkostoon 14,6 miljoonaa euroa, mikä on 1,4 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Yksittäisistä verkostoinvestoinneista suurin oli Saavan sähköaseman peruskorjaus Lieksassa. Lisäksi investoitiin eri paikkakunnilla sijaitsevien PKS:n kiinteistöjen perusparannuksiin yli miljoona euroa. Kiinteistöjen perusparannukset teetettiin pääosin paikallisilla urakoitsijoilla. 

Vesivoiman tuotantovuosi hieman keskimääräistä parempi
Vesivoimalaitosten peruskorjaukset jatkuvat
PKS omistaa kymmenen vesivoimalaitosta, joiden yhteistuotanto vuonna 2009 oli 196 GWh. Toteutunut tuotanto oli hieman keskiarvoa parempi ja se kattoi yhtiön toimialueella käytetystä sähköstä noin viidenneksen. Vesivoimatuotannon määrä vastasi noin 11 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta. Vuoden aikana tehtiin sopimukset Nurmeksessa sijaitsevan Kuokkastenkosken voimalaitoksen peruskorjauksesta, jonka toteutus ajoittuu vuodelle 2010. Vesivoimalaitosten peruskorjauksia jatketaan myös tulevina vuosina. Seuraavaksi peruskorjausvuorossa ovat Ruskeakosken ja Puntarikosken vesivoimalaitokset vuosina 2012 – 2015. Peruskorjausten yhteydessä pyritään parantamaan myös voimalaitosten tuotantomäärää ja hyötysuhdetta.

Konserniin uusi yhtiö
Lokakuussa 2009 konsernin urakointiyhtiö Enerke Oy osti varkautelaisen SLT-Consults Oy:n koko osakekannan ja siitä lähtien yhtiö on kuulunut PKS-konserniin. SLT-Consults Oy on erikoistunut sähköasemien suunnitteluun, kunnossapitoon sekä kokonaistoimituksiin ja vahvistaa näin konsernin sähköasemaosaamista. Yhtiössä työskentelee 11 henkilöä.

Uusien henkilöiden palkkaamista eläkkeelle jäävien tilalle jatkettiin
Konsernin vakinaisen henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 297 henkilöä, missä lisäystä oli 28 henkilöä. Vuoden aikana eläkkeelle jäi 10 henkilöä. Eläköitymisiin on varauduttu pitkäjänteisesti oppilaitosyhteistyöllä ja oppisopimuskoulutuksilla. Syksyllä 2009 päättyneestä oppisopimuskoulutusryhmästä palkattiin Enerkelle
vakinaiseen työsuhteeseen 18 nuorta sähköasentajaa. Lisäksi lokakuussa konsernin henkilömäärä lisääntyi 11 henkilöllä, kun SLT-Consults Oy liitettiin konserniin.

Oppisopimuskoulutuksen avulla Enerkelle on palkattu viimeisen viiden vuoden sisällä jo 66 uutta osaajaa. Näin ammatillisen tiedonsiirron ja koulutuksen avulla voidaan taata PKS:n 20 000 kilometrin pituisen sähköverkon kunnossapito ja rakentaminen sekä sähkön toimitusvarmuus vuosikymmeniksi eteenpäin.

PKS investoi 20 miljoonaa euroa etäluettaviin mittareihin - 04.03.2010
Pohjois-Karjalan Sähkö on tänään allekirjoittanut hankintasopimuksen etäluentamittareiden hankinnasta Mitox Oy:n kanssa.

Sopimuksen perusteella Mitox Oy toimittaa vuoteen 2014 mennessä etäluettavat mittarit kaikkiaan 81 000 sähkönkäyttöpaikkaan PKS:n toimialueella. Mittareiden uusiminen etäluettaviksi on PKS:n historian suurin yksittäinen verkostoinvestointi ja sen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Sopimukseen sisältyvät myös mittareiden etäluenta- ja huoltopalvelut. Etäluettavat mittarit tehostavat radikaalisti mittareiden luentaa, tukevat asiakkaiden energiansäästöä ja mahdollistavat tulevaisuudessa uudentyyppisten palvelujen tarjoamisen asiakkaille. Ensimmäiset koeasennukset alkavat tämän vuoden marraskuussa ja varsinaiset asennukset ensi vuoden toukokuussa.

Sähköntoimituksen mittaamista koskevan Valtioneuvoston asetuksen mukaan energiamittareiden tulee jatkossa pystyä rekisteröimään asiakkaan sähkön käyttö tunneittain ja mittarit tulee lukea vähintään kolme kertaa vuodessa. Sähkönsiirtoyhtiön näkökulmasta kustannustehokkain keino vastata näihin vaatimuksiin on vaihtaa asiakkaiden mittarit etäluettaviksi.

Investointi on suuri, mutta vastaavasti myös sen tuomat edut ja mahdollisuudet ovat merkittäviä ja osin mullistaviakin. Uusi mittaustekniikka tulee tuomaan säästöjä palveluprosessien tehostumisen kautta miljoonan euron edestä vuosittain sekä vähentämään mittarienluennasta aiheutuvaa liikennettä ja sen myötä hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi reaaliaikainen mittaustieto mahdollistaa aikaisempaa tarkemman verkoston suunnittelun, tehostaa asiakaspalveluprosesseja ja nopeuttaa sähkön jakelun häiriöiden korjausta.

Etäluenta selkeyttää ja yksinkertaistaa sähkölaskua, kun arvio- ja tasauslaskut jäävät historiaan. Reaaliaikainen mittaus tuottaa asiakkaalle tietoa, jonka perusteella hän voi säästää energiaa ja ohjata sähkön käyttöään edullisimpiin ajankohtiin.

Ongelmia sähköpostiliikenteessä ja sähköisessä asioinnissa - 16.02.2010

PKS:n sähköpostiliikenteessä ja sähköisessä asioinnissa oli tekninen vika perjantain 12.2. klo 15.50 ja maanantaiaamun 15.2. klo 7.30 välisenä aikana. Tuolloin meille päin lähetetyt sähköpostit tai nettisivuillamme olevien sähköisten palvelujen kautta lähetetyt yhteydenotot eivät ole tulleet perille. Vika on nyt paikannettu ja yhteys toimii jälleen normaalisti. Pyydämme sähköisesti asioineita ottamaan meihin yhteyttä uudestaan nettipalvelun kautta, sähköpostilla tai puhelimitse puh. 0800 98093 ma-pe klo 8-18.

Kova tuuli ja lumikuormat sähkönjakelun riesana - 02.02.2010

Aamupäivän aikana kovaksi yltynyt tuuli vaikeuttaa sähkönjakelua parhaillaan Kesälahdella, Tohmajärvellä, Pyhäselässä, Heinävedellä ja Liperissä. Vikoja tulee esiintymään päivän aikana runsaasti myös pohjoisemmilla alueilla. PKS on raivannut lumen painosta johtoalueille taipuneita puita jo viiden viikon ajan. Pitkän pakkasjakson jäljiltä puiden oksissa ja sähköjohdoilla on huurretta, johon satava lumi pääsee tarttumaan helposti kiinni. Lähipäivien ennustetut lumisateet pahentavat jo ennestään puiden lumikuormaa. Puuskittainen navakka tuuli pudottaa paikoitellen lumia puista pois, mikä helpottaa osittain tilannetta, mutta aiheuttaa myös sähkökatkoksia. Tällä hetkellä raivaustöissä on noin 50 asentajaa sekä helikopteri.

PKS on joutunut hankalaksi osoittautuneen talven aikana poistamaan sähkönjakelua vaarantavia puita runsaasti myös johtoalueiden ulkopuolelta. Pyydämmekin maanomistajia mahdollisuuksiensa mukaan tarkistamaan sähkölinjan lähistöltä mahdollisesti kaadetut puut ja huolehtimaan niiden korjuusta. Pahoittelemme maanomistajille tästä välttämättömästä toimenpiteestä aiheutuvaa haittaa ja vaivannäköä.

PKS:n sähköverkkoa valvova käyttökeskus päivystää vuorokauden ympäri maksuttomassa puhelinnumerossa 0800 98099, jonne voi ilmoittaa sähkölinjoille kaatuneista tai kaatumassa olevista puista. Puita ei saa poistaa omatoimisesti.

Ilmalämpöpumppu säästää vain oikein käytettynä - 26.01.2010
Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari on selvittänyt ilmalämpöpumppujen tuomia lämmityskustannusten säästöjä pientaloissa eri puolella Suomea. Säästöä laitteella syntyy, mutta vain oikealla käytöllä.

Parhaimmillaan energiankulutus saattaa pienentyä jopa neljäsosalla. Pumppua tulee kuitenkin osata käyttää oikein. Motivan koordinoima Elvari-ohjelma on seurannut eri puolilla Suomea sijaitsevien pientalokohteiden sähkönkulutusta vuodesta 2004 alkaen. Seurannassa tarkkailtiin pientalon sähkönkulutusta ennen ilmalämpöpumpun hankintaa sekä vuoden kuluttua hankinnasta. Huomattavia säästöjä syntyi, mutta toisaalta hajonta säästöissä oli suuri. Viidesosa kohteista oli vähentänyt energiankäyttöään jopa viidesosalla (yli 4 000 kWh). Neljänneksessä kohteita säästövaikutus oli pienehkö, alle 2 000 kWh, mutta yhdessä kymmenestä seurantakohteesta energiankulutus oli jopa hieman kasvanut.

Miten saat pumpustasi kaiken irti?

Motivan asiantuntija Antti Kokkonen erittelee asioita, jotka vaikuttavat saavutettavaan energiansäästöön. Ensisijaista Kokkosen mukaan on se, että pumppua osataan käyttää oikein. Muina edellytyksinä hän mainitsee ammattitaitoisen asennuksen. Kun laadukas pumppu hankitaan ammattitaitoiselta myyjältä yhdessä ammattimaisen asennuksen kanssa, ja asennus pitää sisällään myös pumpun toimintaan perehdytyksen, on jo hyvät mahdollisuudet saada ilmalämpöpumpuista maksimaalinen hyöty.

Ilmalämpöpumppujen energiatehokkaassa käytössä on kompastuskivenä ollut varsinkin pumppujen markkinoilletulon alkuvaiheessa ammattitaitoinen asennus. Asentajien osaaminen on sittemmin alan koulutuksen ansiosta kohentunut. Asiakkaan olisikin hyvä hankkia ilmalämpöpumppu ammattitaitoiselta asentajalta valmiiksi asennettuna, ja pyytää käyttöönottopöytäkirja ja -opastus sekä pumpulle että erikseen järjestelmälle osana koko talon lämmitystä. 

lue lisää

Sähkölinjojen helikopteritarkastukset käynnissä PKS:n alueella - 22.01.2010
Pohjois-Karjalan Sähkö tarkastaa helikopterilla lumikuormatilannetta sähkölinjoilla. Tarkastukset suuntautuvat sunnuntaina Pamilon ja Enon suunnalle, ja sieltä jatketaan Juuan kautta läntisille alueille Kaaville ja Tuusniemelle.

Helikopteritarkastus aloitettiin tämän viikon tiistaina ja se jatkuu vielä ensi viikolle. Tarkastettuina ovat jo Joensuu, Kiihtelysvaara, Tuupovaara, Polvijärvi ja Ilomantsi, joissa lumen poisto ja raivaustyöt ovat jo käynnissä. Riistavedellä mahdollisia vikapaikkoja on runsaasti ja niitä on paikannettu ja raivattu myös maasta käsin tehtyjen havaintojen perusteella. Heinävedellä tarkastukset ja raivaukset tehtiin jo ennen joulua olleen edellisen lumimyrskyn jäljiltä ja siellä on käynnissä myös normaali vuosittainen linjojen raivaustyö.

Linjojen tarkastuksessa etsitään lumikuormien painosta linjojen päälle taipuneita puita ja paikkoja, joissa huurre ja lumi ovat tarttuneet johtoihin muodostaen paksun ja painavan taakan. Tilanne ei Pohjois-Karjalassa ole tällä hetkellä vielä kovin vaikea, mutta lumikuorma lisääntyy jatkuvasti ilmankosteuden ja pakkasen yhteisvaikutuksesta muodostuvan huurteen takia. Vikojen määrä on hiljalleen kasvanut päivä päivältä ennakoivasta työstä huolimatta. Pakkaskeli jatkuu sääennusteiden mukaan pitkälle ensi viikkoon ja huurretta kertyy koko ajan lisää. Tilanteen korjaa vain lauha, reilusti plussan puolelle kohoava lämpötila, jolloin lumet pääsevät tippumaan pois. Jos sää lauhtuu nopeasti, aiheuttaa sekin vikoja lumen painon lisääntyessä.

Linjalle kaatuneita tai kaatumassa olevia puita ei saa missään tilanteessa mennä itse poistamaan. Lumikuorman painosta matalalla riippuvia johtoja ei myöskään saa kopistella. Tällaisissa tilanteissa piilee hengenvaara.

Helikopterilla pystytään hyvissä keliolosuhteissa tarkastamaan linjoja 100-150 kilometriä päivässä. Paksun ja upottavan lumitilanteen takia vastaava urakka olisi lähes mahdotonta tehdä maastossa liikkuen. Ilmasta käsin tehtyjen karttamerkintöjen avulla korjausryhmät pääsevät suoraan mahdollisille vikapaikoille poistamaan vaaralliset puut ja kopistelemaan johtojen lumikuormat jo ennen sähkökatkosten syntymistä.

PKS tekee jatkuvasti työtä mahdollisimman häiriöttömän sähkönjakelun turvaamiseksi. Tänä vuonna normaalin kunnossapito-ohjelman mukaisesti tehdään eri puolilla maakuntaa seuraavat toimenpiteet: Pienjännitejohtoja tarkastetaan 1500 km, keskijännitejohtoja 1300 km, suurjännitejohtoja 200 km ja muuntamoita 1500 kappaletta. Johtoalueita raivataan maasta käsin 2900 km ja koneellista oksintaa tehdään 300 km matkalla. Suurjännitejohtojen reunavyöhykkeen ylipitkiä puita tasataan helikopterisahauksella 30 km matkalla. 

Sähkön käyttö väheni Suomessa viime vuonna - 20.01.2010
Taloudellinen taantuma teki viime vuonna tepposiaan ja käänsi pitkään jatkuneen sähkön kulutuksen nousun Suomessa 7 prosentin laskuun. Vähennys johtui teollisuuden sähkön tarpeen pienenemisestä. Muu sähkön käyttö sen kasvoi kaksi prosenttia.

Sähkönkulutus kääntyi viime vuoden lopulla taas kasvuun, mikä viittaa taantuman pahimman vaiheen ohittamiseen. Joulukuussa teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi vuodentakaisesta vastaavasta kuukaudesta ensi kerran kahteen vuoteen. Taantuma leimasi kuitenkin vahvasti vuotta 2009, ja sähkönkäyttö väheni seitsemän prosenttia.

Suurimmat muutokset viime vuonna olivat teollisuuden sähkönkulutuksen supistuminen 16 prosenttia ja vesivoimatuotannon supistuminen neljänneksellä. Sähkön tuonti Venäjältä nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Myös ydinvoiman ja tuulivoiman tuotannoissa saavutettiin ennätykset. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto väheni teollisuuden yhteistuotannon supistumisen myötä, ilmenee Energiateollisuus ry:n Energiavuosi 2009 –tiedoista.

Kuluvan talven toistaiseksi suurin tilastoitu huipputeho - 14 077 megawattia (MW) - saavutettiin torstaina 17.12.2009. Joulun alla saavutettu huipputeho oli noin 790 MW suurempi kuin talvikauden 2008/2009 huipputeho. Tammikuun pakkasilla huipputeho nousi mahdollisesti vielä korkeammalle kuin ennen joulua. Pakkasten aikaan sähkön markkinahinnoissa on ollut kaksi hintapiikkiä: joulukuun 17. päivä sähköpörssissä kallein tunti oli 1400 euroa/MWh, tammikuun 8. päivä kolme kalleinta tuntia maksoivat 1000 eur/MWh. Hintapiikit osoittavat Energiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Juha Naukkarisen mukaan tarpeen lisätä sähköntuotantokapasiteettia Suomessa ja Ruotsissa.

Sähkön käyttö väheni taantuman vuoksi 7 prosenttia
Suomi käytti sähköä viime vuonna 81,1 miljardia kilowattituntia (terawattituntia, TWh), vähennys vuoteen 2008 oli 6,1 TWh eli 7,0 prosenttia. Lämpötilakorjattuna sähkönkäyttö väheni viime vuonna 8,5 prosenttia.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP) kattoi sähkön käytöstä viime vuonna lähes 30, ydinvoima lähes 28, vesivoima runsaat 15 sekä hiili- ja muu lauhdutusvoima yli 11 prosenttia. Tuulivoiman osuus oli 0,3 prosenttia. Sähkön nettotuonti kattoi 15,3 prosenttia sähkön käytöstä.

CHP-tuotanto (24,2 TWh) supistui lähes yhdeksän prosenttia teollisuustuotannon supistumisen vuoksi. Kaukolämmityksen yhteydessä tuotettiin sähköä kuitenkin prosentin verran enemmän kuin vuonna 2008, teollisuuden CHP väheni viidesosan. Ydinvoiman tuotanto (22,6 TWh) nousi kaikkien aikojen ennätykseensä.

Vesivoima supistui neljänneksen
Vesivoima (12,6 TWh) supistui neljänneksen edellisvuonna saavutetusta ennätyksestään. Pääosin hiilellä tuotettua lauhdutussähköä (9,1 TWh) tarvittiin 3,9 prosenttia enemmän. Tuulivoiman tuotanto (0,3 TWh) kasvoi lähes kuusi prosenttia uusien tuulivoimalaitosten myötä.

Sähkön nettotuonti (12,4 TWh) supistui lähes kolme prosenttia.
Pohjoismaiden vesitilanne huononi selvästi edellisvuodesta ja oli koko vuoden pitkä ajan keskiarvon alapuolella. Sähkön tuonti Ruotsista ja Norjasta väheni edellisvuodesta, ja sähkökauppa Pohjoismaiden kanssa oli edellisvuoden tapaan Suomelle vientivoittoista. Sähkön tuonti Virosta supistui viidenneksen. Tuonti Venäjältä sen sijaan kasvoi kahdeksan prosenttia ja nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Runsaat 14 prosenttia viime vuonna Suomessa kulutetusta sähköstä oli tuotu Venäjältä.

Teollisuuden osuus sähkön käytöstä putosi alemmas kuin koskaan
Teollisuuden sähkön tarve supistui viime vuonna 16 prosenttia. Samalla teollisuuden osuus Suomen sähkönkulutuksesta putosi 45 prosenttiin. Osuus on alempi kuin koskaan aikaisemmin. Määrällisesti teollisuuden kulutus painui viime vuonna alle vuoden 1997 tason. Suurin sähkönkulutuksen lasku oli metsäteollisuudessa. Syksyllä teollisuuden sähkönkulutuksen muutos osoitti, että teollisuudessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Joulukuussa teollisuuden sähkönkulutus oli jo kasvussa.

Sähkön hinta Suomessa on Euroopan halvimpia. Ostovoimalla mitaten kotitaloussähkön hinta on EU-maiden halvin ja noin kolmasosan halvempi kuin EU-maissa keskimäärin, ilmenee EU:n Eurostat-tilastosta.

Sähkövuositiedot kokonaisuudessaan löytyvät täältä.

Joulunajan asiakaspalveluajat - 22.12.2009

Asiakaspalvelumme palvelee asiakkaitamme joulun aikana hieman normaaleista arkipäivistä poikkeavin ajoin. Aatonaattona 23.12. ja uuden vuoden aattona 31.12. laitamme kiinni toimistojemme ovet ja suljemme puhelimien luurit jo klo 16. Jos sähkökatko yllättää, korjaamme viat normaaliin tapaan vuorokauden aikaa katsomatta, arkena tai juhlana. Vikapäivystyksemme numero 0800 98099 palvelee ympäri vuorokauden. Toivotamme kaikille asiakkaillemme rauhallista joulun aikaa ja energistä uutta vuotta!

PKS uudisti Saavan sähköaseman Lieksassa - 04.12.2009

PKS:n omistaman sähköaseman mittavat uusimistyöt on saatu valmiiksi Lieksan Saavassa. Aseman uusiminen parantaa lähialueen sähkön laatua ja luotettavuutta. Sähköasemalta siirretään sähköä noin 2100 sähkönkäyttäjälle 15 300 MWh vuodessa. Koko työn kustannukset olivat noin 600 000 euroa.

Saavan sähköasema on rakennettu 1972 ja se uusittiin aikaisemmin peruskorjattua päämuuntajaa lukuun ottamatta kokonaan. Uusi asema tuotiin paikalle yhtenä kokonaisuutena, jossa kaikki kojeet ja tarvikkeet olivat valmiiksi asennettuina paikoillaan. Kojeistoon kuuluu automaattisäätöinen maasulunsammutuslaitteisto, joka on alan huipputekniikkaa. Uusi tekniikka parantaa sähkönkäyttäjien sähkönlaatua muun muassa vähentämällä lyhytaikaisten katkosten määrää jopa puolella. Myös sähköaseman huoltokustannukset pienenevät ja huoltotoimet helpottuvat. Uuden aseman ennakoidaan palvelevan alueen sähkönsyöttöä seuraavat 40 vuotta.

Saavan sähköasema on yksi PKS:n omistamista 35 sähköasemasta. Sähköaseman tehtävänä on muuntaa valtakunnallista suurjänniteverkkoa pitkin tuleva 110 kV korkeajännite 20 kV jakelujännitteeksi, joka sitten jaetaan edelleen jakelujohtoja pitkin lähialueelle.

Sähköaseman uusiminen kuuluu sähköverkon suunnitelmalliseen perusparannusohjelmaan ja sen rakennuttajana toimi PKS Sähkönsiirto Oy ja toimittajana Voimatel Oy.

 

PKS:n Innosuomi-erikoispalkinto Pentin Paja Oy:lle - 04.12.2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämän vuoden maakunnallisessa INNOSUOMI-kilpailussa jaossa ollut Pohjois-Karjalan Sähkön tuhannen euron suuruinen erikoispalkinto myönnettiin Pentin Paja Oy:lle. Joensuussa ja Ilomantsin Naarvassa sijaitseva Pentin Paja on erikoistunut energiapuun korjuussa käytettävien kourien ja harvestereiden kehittämiseen ja valmistukseen.

Maakunnallisessa Innosuomi-kilpailussa toiseksi sijoittunut Naarva RS 25 rullasykeharvesteri parantaa energiapuun korjuun tuottavuuden moninkertaiseksi. Etenkin nuoren metsän harvennushakkuussa keskimääräisen rungon karsinta-katkaisuaika on puolittunut. 

Palkinnon vastaanottanut toimitusjohtaja Mikko Häikiö näki uuden tuotteen näkymät erittäin lupaavina: - Kiinnostusta laitteeseen on ollut mukavasti jo tässä vaiheessa ja myös tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä energiapuu ja sen korjuutapojen kehittäminen tulevat jatkossakin olemaan voimakkaasti esillä. Laitteita on toimitettu jo yli 30 kappaletta ja olemme varautuneet tarvittaessa kasvattamaan tuotantoa reilustikin, iloitsee Häikiö.

Yleisestä taloustaantumasta huolimatta Pentin Pajan liikevaihto on ollut selvässä kasvussa. Yritys työllistää 24 henkilöä ja sen liikevaihto on 2,5 miljoonaa euroa. Lisätietoja tuotteesta www.pentinpaja.fi tai Mikko Häikiö 0400 193 455.

PKS-konsernin osavuosikatsaus 1.1. – 31.8.2009 - 20.10.2009

PKS-konserni

PKS-konserniin kuuluu sähkö-, verkko-, energia- ja verkostourakointiliiketoiminnat. Emoyhtiönä toimii Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja tytäryhtiöinä Enerke Oy, PKS Sähkönsiirto Oy ja Kuurnan Voima Oy. Emoyhtiöön sisältyvät sähköliiketoiminta ja sähkön tuotanto sekä konsernipalvelut.

Liikevaihto ja tulos

PKS-konsernin liikevaihto oli tammi-elokuun aikana 77,0 milj. euroa (viime vuonna vastaavana aikana 63,0 milj. euroa). Konsernin liikevoitto oli 4,2 (9,1) milj. euroa ja voitto 2,9 (7,0) milj. euroa.

Sähköliiketoiminta

Sähköliiketoiminta sisältää sähkön myynnin, sähkön tuotannon ja sähkön oston. Sähköliiketoi-minnan liikevaihto oli tammi-elokuussa 54,2 milj. euroa, mikä on 12,4 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2008. Liikevoitto oli edellistä vuotta selvästi pienempi johtuen ennen kaikkea hiililauhdetuotannon huonosta kannattavuudesta. Myyntivolyymi oli 1 051 GWh, noin 10 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Volyymi kasvoi lähinnä eräiden uusien myyntisopimusten myötä.

Oman vesivoimatuotannon määrä tammi-elokuussa oli 141 GWh, mikä on runsaat 10 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Verkkoliiketoiminta

PKS Sähkönsiirto Oy:n liikevaihto tammi-elokuussa oli 24,4 (22,5) milj. euroa, liikevaihto kasvoi noin kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta. Sähköä siirrettiin toimialueen sähköverkossa tammi-elokuun aikana yhteensä 729 (739) GWh.

Rakentaminen ja sen myötä sähköliittymämyynti on palautunut tavanomaiselle tasolle muutaman vilkkaan rakentamisvuoden jälkeen. Uusia sähköliittymiä myytiin 390 (505), mikä oli runsaat kaksikymmentä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vakinaisia asuntoja sähköistettiin 219 (239) ja vapaa-ajan asuntoja 171 (266) kappaletta. Alkuvuoden verkostoinvestoinnit olivat 8,2 (7,7) milj. euroa ja ne painottuivat verkoston perusparantamiseen ja liittymärakentamiseen. Sähköverkoston suunnitelmallinen ja voimakas uudistaminen jatkuu eri puolilla maakuntaa.

Alkuvuosi oli häiriöiden suhteen rauhallinen. Kesällä voimakas tuuli aiheutti ajoittain sähköhäiriöitä. Kesäkuun 4. päivänä oli poikkeuksellisen raju myrskypäivä. Tuuli yltyi silloin puuskissa jopa 23 metrin sekuntinopeuteen kaataen satoja puita sähkölinjoille koko maakunnan alueella. Tämän myrskypäivän kustannukset kohosivat lähes miljoonaan euroon. Vikojen korjaaminen maksoi noin 400 000 euroa ja yli 12 tunnin sähkökatkoista kertyi yli puolen miljoonan vakiokorvaukset asiakkaille.


Verkostourakointi

Konsernin verkostourakoinnin toteuttaa tytäryhtiö Enerke Oy. Enerke Oy:n tammi-elokuun liikevaihto oli 11,3 (9,7) milj. euroa ja koko vuoden liikevaihdon ennakoidaan olevan noin 19 milj. euroa. Alkuvuoden työtilanne on ollut kohtalainen. Saneerauksia, kunnossapitotöitä ja uusien sähköliittymien rakentamista on ollut tasaisesti ensimmäisellä ja toisella vuosikolmanneksella. Asentajien ja suunnittelijoiden palkkaamista maakunnan toimipisteisiin on jatkettu kahdella ensimmäisellä vuosikolmanneksella henkilöstösuunnitelman mukaisesti, mutta rekrytointitarve vähenee vuoden loppupuolella.
 
Investoinnit ja rahoitus

Konsernin alkuvuoden investoinnit olivat 9,0 (12,6) milj. euroa. Tästä verkostoinvestointeja oli 8,2 (7,1) M€, mistä 6,0 (4,8) M€ kohdistui sähköverkoston mittavaan uusimiseen, joka käynnistyi alkuvuonna. Loppuosa verkostoinvestoinneista kohdistui liittymärakentamiseen. Investoinnit rahoitettiin kokonaan omalla rahoituksella. Konsernilla oli lainoja elokuun lopussa 1,9 milj. euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 83,9 kun se edellisenä vuonna oli 81,4.

Henkilöstö

Konsernin vakinaisen henkilöstön määrä elokuun lopussa oli 265, josta emoyhtiössä työskenteli 65 henkilöä, Enerke Oy:ssä 158 henkilöä ja PKS Sähkönsiirto Oy:ssä 42 henkilöä. Katsausjaksolla konsernin henkilömäärä väheni neljällä ja Enerke Oy:n viidellä henkilöllä, kun taasPKS Sähkönsiirto Oy:n henkilömäärä lisääntyi yhdellä henkilöllä.  Emoyhtiön henkilömäärä pysyi ennallaan. Lisäksi määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli elokuun lopussa 60 henkilöä, joista oppisopimuskoulutuksessa on 30 henkilöä.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat ja lähiajan näkymät

Konsernin urakointiyhtiö Enerke Oy hankki 2.10.2009 tehdyllä osakekaupalla varkautelaisen SLT-Consults Oy:n koko osakekannan. SLT-Consults Oy:n palveluja ovat 110-20-10 kilovoltin sähköasemien suunnittelu, niiden kokonaistoimitus, kunnossapito- ja saneeraukset. Yhtiö tuottaa lisäksi alaan liittyviä koulutus-, tarkastus ja konsultointipalveluja. Yritysostolla vahvistetaan konsernin verkostourakoinnin erikoisosaamista merkittävästi.
 
Konsernin koko vuoden liikevoiton ennakoidaan toteutuvan edellistä vuotta merkittävästi pienempänä.

Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet

Osavuosikatsaus on laadittu soveltaen kirjanpitolautakunnan yleisohjetta. Tilintarkastajat eivät ole tarkastaneet osavuosikatsauksen tietoja.

Joensuussa 15.10.2009

Hallitus

 Tuloslaskelma 1.1. - 31.8.2009.pdf

Sähkön käyttö 9,5 prosentin laskussa Suomessa - 16.10.2009

Sähkön käyttö on taloustaantuman vuoksi laskenut Suomessa viimeisten 12 kuukauden aikana 9,5 prosenttia. Sähkön kysyntä vaihtelee Suomen taloustilanteen mukaan ja se on laskussa jo viime vuoden helmikuusta lähtien. Teollisuudessa sähkönkäyttö on vähentynyt vuoden aikana 18 prosenttia. Muun kulutuksen 12 kuukauden muutos painui syyskuussa 0,4 prosentin laskuun, ilmenee Energiateollisuus ry:n (ET) kokoamasta sähkön kuukausitilastosta.

Suomi on käyttänyt sähköä viimeisten 12 kuukauden aikana (lokakuu 2008 – syyskuu 2009) 80,4 miljardia kilowattituntia (terawattituntia, TWh). Sähkönkäyttö oli edellisen kerran tällä tasolla vuonna 2001.
Viimeisen 12 kuukauden sähköstä katettiin sähkön- ja lämmön yhteistuotannolla (CHP) yli 29, ydinvoimalla 28, vesivoimalla 17,5 ja sähkön erillistuotannolla runsaat 11 prosenttia. Sähkön nettotuonin osuus oli 13,5 prosenttia. Tuulivoiman osuus on noussut 0,4 prosenttiin.

Sähkön hankinnassa viimeisten 12 kuukauden aikana tuulivoima on kasvanut lähes 19 ja ydinvoima runsaan prosentin. Kaikki muut hankintamuodot ovat laskussa. Sähkön erillistuotanto – pääosin hiililauhde – on vähentynyt yli 16 prosenttia, sähkön nettotuonti, sähkön ja lämmön yhteistuotanto sekä vesivoima olivat kukin vähentyneet vajaat 13 prosenttia.

Myös päästöt vähentyneet

Taloustaantumassa on jotain hyvääkin, sillä sähkön kulutuksen väheneminen on pienentänyt harvinaisen voimakkaasti myös sähköntuotannon päästöjä. Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuoden aikana vajaat 12 prosenttia.

Sähkökauppa Ruotsin ja Norjan kanssa on ollut tänä vuonna Suomelle selvästi vientipainotteista. Pohjoismaissa on ollut alkusyksyä lukuun ottamatta viime vuotta huonompi vesivuosi.

 
Hoida asiasi vaivattomasti ja vuorokauden ympäri
sähköisessä palvelussa
 
Asiakaspalvelu
puh. 0800 98 093
ma-pe klo 8-18
asiakaspalvelu@pks.fi