|
|
|
 |
Suomessa on munat monessa korissa
|
|
|
Suomessa on varsin monipuolinen sähkön tuotantorakenne - onneksi, sillä tämä takaa varmuutta ja vakaamman hintakehityksen. Sähköenergiaa tuotetaan Suomessa pääasiassa ydinvoimalla, vesivoimalla ja kaukolämmön tuotannon yhteydessä. Kivihiilellä ja maakaasulla tuotetun sähkön osuus on noin neljännes (sener2002). Lisäksi meille suomalaisille on ominaista puun ja turpeen huomattava osuus energian tuotannossa verrattuna muihin maihin. Asiakkaana voit halutessasi vaikuttaa tuleviin energian tuotantoratkaisuihin valitsemalla uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettua sähköenergiaa eli vihreää sähköä
|
|
|
www.pks.fi |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
|
Suomen koko energian käytöstä sähköenergiana käytetään 25%. Sähköenergian kokonaiskulutus on kasvanut Suomessa 1970-luvusta 2000-luvulle yli 50 prosenttia ja kasvu jatkuu tasaisesti. Sähköenergian kulutuksesta noin puolet menee teollisuuden pyörien pyörittämiseen. Kotitaloudet käyttävät noin viidenneksen ja loppu jakautuu teollisuuden, palvelujen, julkisen käytön ja maatalouden kesken
|
|
|
www.energia.fi |
|
|
|
|
|
Jos etsit syitä mielestäsi suureen sähkölaskuun ja tai keinoja sähköenergian kulutuksen pienentämiseen, kannattaa tietenkin aloittaa isoimmista asioista. Sähkölaskuun vaikuttavia Suuria Voimia ovat:
|
|
|
|
|
|
1. Sähkösopimus
|
|
|
|
Millainen sähkösopimus Sinulla on? Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Sähkön valikoimissa on kotitalousasiakkaalle kolme erilaista sopimusvaihtoehtoa, joiden hinnoittelu poikkeaa toisistaan.
|
|
|
|
|
|
2. Sähkön mittaustapa
|
|
|
|
Onko Sinulla 1- vai 2-aikainen mittaus (kWh-mittari)? Onko sähkön käyttösi ehkä vuosien mittaan muuttunut, jolloin jokin toinen vaihtoehto olisikin edullisempi?
|
|
|
|
Onko pääsulakkeen koko oikea, ettet maksa turhan suurta perusmaksua?
|
|
|
|
|
|
3. Käyttötottumukset
|
|
|
Sähkön kulutukseen vaikuttavat omat tottumukset ja kodin sähkölaitteiden määrä. Ensiksi kannattaa keskittyä suuritehoisiin sähkölaitteisiin, kuten lämmitykseen.
|
|
|
|
Käytätkö polttopuuta lämmityksen apuna tai voisitko käyttää sitä enemmän? Ostatko puuta oikeasta paikasta ja oikeaan hintaan
|
|
|
www.mottinetti.com |
|
|
|
Jos Sinulla on sähkölämmitys, millainen huonelämpötila vallitsee, ovatko patteritermostaatit kunnossa?
|
|
|
|
Onko turhia lämmittimiä päällä esimerkiksi varastotiloissa?
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
|
Muita keinoja
|
|
|
|
Sijoita kylmälaitteet viileään paikkaan, ei lähelle lämpöä tuottavia laitteita, esimerkiksi uuni/liesi, patteri, takka.
|
|
|
|
Sähkölaitteiden ylä- ja alapuolelle täytyy jättää 50-100 mm vapaata ilmankiertotilaa. Puhdista lauhduttimen ritilä aika-ajoin (jääkaapin takana oleva lauhdutinritilä). Se säästää myös laitteistoa.
|
|
|
|
Kannattaa pitää huolta, että hankittavassa laitteessa energiamerkintä on A tai B luokkaa, mikä takaa sen, että energiakustannukset pysyvät kurissa.
|
|
|
|
Laitteiden valmiustilat vievät eniten energiaa turhaan. Esimerkiksi televisio kannattaa sammuttaa virtanapista kokonaan, kun sitä ei tarvita vähään aikaan.
|
|
|
|
Valoja ei kannata polttaa turhaan. Lampuissa olisi hyvä suosia vähän sähköä kuluttavia lamppuja.
|
|
|
|
Hyvänä apuna säästämisessä ovat erilaiset ajastimet, automaattikytkimet ja kellokytkimet esimerkiksi liedelle ja autonlämmitykseen.
|
|
|
|
Liiketunnistin ulkovaloille on kannattava hankinta.
|
|
|
|
Riittävä saunomislämpötila on 80 astetta. Sähkökiukaan voi sammuttaa heti saunasta tultua.
|
|
|
|
Paljon sähköä vievien laitteiden yhtäaikainen käyttö (kaikki saunovat samalla saunan lämmityksellä, lieden tai uunin lämmittyä sillä voi taloudellisesti tehdä useampiakin ruokia tai suurempiakin määriä)
|
|
|
|
Pakasteeseen laitettavat ruoat on hyvä jäähdyttää esim. ulkona ennen pakastimeen laittamista.
|
|
|
|
Hyvin suunnitellut katkaisijan ja sähköpisteiden paikat säästävät omalta osaltaan sähköä.
|
|
|
|
Vaatteet kuivavat kuivauskaapissa melko nopeasti ilman lisälämpöäkin.
|
|
|
|
Kahvi ja teevesi kuumenevat edullisemmin keittimissä kuin levyllä.
|
|
|
|
Paksupohjainen, levyn kokoinen keitto- ja paistoastia käyttää lämmön tehokkaammin kuin ohutpohjainen liian pieni pohja.
|
|
|
|
Huonekaluja ei saa laittaa patterin eteen, koska lämmin ilma ei pääse tällöin kiertämään huoneistossa vapaasti.
|
|
|
|
|
|
Sähkön säästö ruoanlaitossa
|
|
|
|
Valitse kattila, jonka pohja on keittolevyn kokoinen tai vähän suurempi.
|
|
|
|
Keittoastioiden pohja pitäisi olla paksu ja tasainen ja kannet tiiviitä.
|
|
|
|
Keitä ruoka mahdollisimman pienessä vesimäärässä.
|
|
|
|
Säädä keittolevy pienelle teholle kiehumisen alettua, tai käytä automatiikkaa.
|
|
|
|
Käytä keittolevyn ja uunin esilämpö ja jälkilämpö hyväksi. Esimerkiksi paistit ja laatikot voi laittaa kylmään uuniin ja levyn jälkilämpö hauduttaa mm. puuron.
|
|
|
|
Älä kurkistele jatkuvasti kattilaan tai uuniin.
|
|
|
|
Käytä koko uunitila hyväksi. Näin saat useita ruokia valmiiksi kerralla.
|
|
|
|
Käytä ruoan lämmitykseen mahdollisimman paljon mikroaaltouunia.
|
|
|
|
Suojaa ruoka kuvulla mikroaaltouunissa; lämpö leviää nopeammin ja tasaisemmin ruokaan.
|
|
|
|
|
|
Käyttöveden säästövinkkejä
|
|
|
|
Tiivistä vuotavat hanat. Yksi hana voi vuotaa hukkaan jopa 10 litraa päivässä.
|
|
|
|
Kun uusit hanoja tai suihkuja, kannattaa valita vettä säästävä ja lämmintä ja kylmää sekoittava hana. Uudet mallit säästävät vettä n. 10 l/min.
|
|
|
|
Astioita pestessä käsin kannattaa suosia allaspesua eikä suinkaan juoksevaa vettä. Uudet pesukonemallit kuluttavat vettä vähemmän kuin juoksevalla vedellä peseminen.
|
|
|
|
Astioita ei kannata huuhdella ennen koneeseen laittoa, vaan pelkkä ruoantähteiden poisottaminen riittää.
|
|
|
|
Pese aina täysiä koneellisia pyykkiä tai astioita. Täysi koneellinen vie yhtä paljon vettä kuin vajaakin. Käytä säästöohjelmaa.
|
|
|
|
|
|
Lämpökustannusten säästövinkkejä
|
|
|
|
Lämmitysjärjestelmää mietittäessä kannattaa kiinnittää huomiota sen säästöominaisuuksiin; mitä tasaisempana lämpötila sisätiloissa pysyy lämmityskaudella, sitä vähemmän energiaa kuluu.
|
|
|
|
Huoneenlämpöä kannattaa seurata tasaisesti; huonelämpömittari huoneen oleskelualueella kertoo huoneen todellisen lämpötilan. Mukavin oleskelulämpötila on 18-22 astetta. Lämpimämpi asunto vie paljon energiaa: yhdenkin asteen lämmönpudotus säästää 5 % lämmityskustannuksia vuodessa.
|
|
|
|
Ilmaa patterit säännöllisesti.
|
|
|
|
Patteritermostaattia ei kannata peittää verhoilla tai muilla esteillä. Muuten se ei tunnista huoneen oikeaa lämpötilaa.
|
|
|
|
Jos asunto on kuuma, lämpöä ei kannata tuulettaa pois vaan pienentää huoneiston patterien lämpötilaa.
|
|
|
|
Tuuletettaessa ei huonekalujen kannata antaa jäähtyä, vaan tuuletus kannattaa tehdä ristivedolla nopeasti.
|
|
|
|
Huolehdi ikkunoiden ja ovien riittävästä tiivistyksestä.
|
|
|
|
Pakkasilmoilla kannatta vetää verhot ikkunoiden eteen. Ne eristävät melkein yhtä paljon kuin kolmas ikkunalasi.
|
|
|
|
Lähtiessä asunnosta kannattaa sulkea tuuletusikkunat ja tuulikaapin ovi.
|
|
|
|
Jos matkustat pidemmäksi aikaa pois, asunnon lämpötilaa kannattaa alentaa muutaman asteen siksi ajaksi.
|
|
|
|
Huolehdi myös ilmanvaihtosysteemistä; puhdista suodatin ja lämmönvaihdin kaksi kertaa vuodessa.
|
|
|
|
Yösähkö: Ajoita suurimmat sähkönkulutukset edullisimman hintatariffin ajaksi (jos mahdollista).
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
 |
Sähkön Käyttötavoissa ja kulutuksessa voi helposti olla suuriakin eroja
|
|
|
|
 |
Herra Tuhluri
|
|
|
Lämmitys
|
|
|
|
Viihtyy alushoususillaan +22 asteen lämpötilassa, talossa ei lämmöntalteenottoa
|
|
|
|
Ilmanvaihto koko ajan maksimiteholla, ei talteenottoa: 6000 kWh
|
|
|
|
Lämmönhukka rakenteiden läpi 5000 kWh
|
|
|
Tilojen lämmitys yhteensä: 11000 kWh
|
|
|
|
|
|
Lämminvesi
|
|
|
|
Pesee astiat, huuhtelee astiat juoksevalla vedellä: 1800 kWh
|
|
|
|
Kylpee mieluusti ammeessa joka toinen kerta peseytyessään: 6200 kWh
|
|
|
|
Muu veden käyttö 500 kWh
|
|
|
Lämmin vesi yhteensä: 8500 kWh
|
|
|
|
|
|
Talousvesi
|
|
|
|
Jääkaappi-pakastin: sisälämpötilat +3/-20 astetta, ympäristö +25 astetta: Jääkaapin ovi avataan 45 kertaa ja pakastimen 10 kertaa vuorokaudessa 1000 kWh
|
|
|
|
Ruuan valmistus: Uunia käytetään runsaasti; astiat ovat epätarkoituksenmukaisia, käyttö huoletonta: 1200 kWh
|
|
|
|
Pyykinpesu: Usein vajaita koneellisia; turhan korkeat lämötilat 600 kWh
|
|
|
|
Valaistus: Vain hehkulamppuja; ulkovalot palavat pimeän ajan
|
|
|
|
Viihde: pienkoneet: 300 kWh
|
|
|
|
Sauna: yksi saunomiskerta/vko/hlö; saunotaan kahdessa ryhmässä eri päivinä, saunaan ei mennä heti sen lämmettyä, kiuas kytketään pois päältä vasta pukuhuoneesta poistuttaessa
|
|
|
|
Auton lämmitys: Moottoriämmitin 550W ja sisätilalämmitin 550/1100W, molemmat lämmittimet päällä 12 tuntia arkipäivinä, 40 t viikonloppuna, 20 viikkoa vuodessa > käyttöaika 2000 t/v= 3300 kWh
|
|
|
Taloussähkö yhteensä: 8600 kWh
|
|
|
Koko sähkönkulutus yhteensä: 28100 kWh
|
|
|
|
 |
Herra Säästölä
|
|
|
Lämmitys
|
|
|
|
Viihtyy parhaiten oloasussaan +20 asteen sisälämpötilassa
|
|
|
|
Ilmastoinnissa lämmön talteenotto ja ilmanvaihtoa säädetään tarpeen mukaan: 2700 kWh
|
|
|
|
Lämmönhukka rakenteiden läpi 4500 kWh
|
|
|
Tilojen lämmitys yhteensä: 7200 kWh
|
|
|
|
|
|
Lämminvesi
|
|
|
|
Astioiden pesu ja huuhtelu altaassa (vastaa konepesua) 1000 kWh
|
|
|
|
Peseytyminen; vain suihkuja: 2100 kWh
|
|
|
|
Muu 500 kWh
|
|
|
Lämmin vesi yhteensä: 3600 kWh
|
|
|
|
|
|
Talousvesi
|
|
|
|
Jääkaappi-pakastin: sisälämpötilat +5/-18 astetta, ympäristö +21 astetta. Jääkaapin ovi avataan 15 kertaa ja pakastimen yhden kerran vuorokaudessa 700 kWh
|
|
|
|
Ruuan valmistus: Levyjä ja pienkoneita käytetäään runsaasti, astiat ovat sopivia ja käyttöön kiinnitetään huomiota: 700 kWh
|
|
|
|
Pyykinpesu: Mahdollisimman usein täydet koneelliset ja oikeat lämpötilat 500 kWh
|
|
|
|
Valaistus: Paljon loistelamppuja, ulkovalot sammutettu sydänyön ajaksi 500 kWh
|
|
|
|
Viihde, pienkoneet: 300 kWh
|
|
|
|
Sauna: yksi saunomiskerta/vko/hlö; saunotaan kahdessa ryhmässä eri päivinä, sauna ei ole lämpimänä tyhjillään, kiuas kytketään pois löylystä lähdettäessä 600 kWh
|
|
|
|
Auton lämmitys: Moottorilämmitin 550W ja sisätilanlämmitin 550W/1100W, sisälämmittimen teho 550W 10 viikkoa, päällä 2 t/päivä, 20 viikkoa vuodessa > käyttöaika 280 t/v Taloussähkö yhteensä: 3685 kWh
|
|
|
Taloussähkö yhteensä: 3685 kWh
|
|
|
Koko sähkönkulutus yhteensä: 14 485 kWh
|
|
|
|