Vastuuta ympäristöstä

Pohjois-Karjalan Sähkön ympäristöjärjestelmässä on selvitetty PKS:n toiminnan ympäristövaikutukset, määritelty ympäristötavoitteet ja toimintatavat niihin pääsemiseksi. Toimenpiteiden painopiste on aiemmin ollut ympäristön huomioimisessa käytännön toiminnassa. Jatkossa tulemme kiinnittämään entistä enemmän huomiota myös niihin valintoihin, joilla jo ennalta voimme vähentää ympäristövaikutuksia omassa toiminnassamme.

 

Pohjois-Karjalan Sähkön ympäristöpäämäärät ovat:

  1. Ympäristövahinkojen estäminen suunnitelmallisella kunnossapidolla, kartoittamalla riskikohteet ja päivittämällä varautumissuunnitelmat.

  2. Ympäristövaikutusten huomioiminen muun muassa verkostomateriaali, kiinteistö- ja kalustohankinnoissa.

  3. Omien toimintaprosessien tehostaminen esimerkiksi logistiikassa ja kiinteistöjen hoidossa.

  4. Asiakkaiden energiansäästötoimien edistäminen. PKS on liittynyt vapaaehtoiseen valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen, jossa olemme muun muassa sitoutuneet tuottamaan palveluja, joiden avulla asiakkaat voivat merkittävästi tehostaa omaa energiankäyttöään

  5. Ympäristövaikutusten minimoiminen entistä paremmin jo verkoston suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa


Pohjois-Karjalan Sähkö on paikallisesti merkittävä toimija. Sen vuoksi omilla valinnoillamme ja asiakkaille tarjoamillamme palveluilla on vaikutusta ympäristömme tilaan. Asiakkaat ovat myös vuosien saatossa ottaneet itselleen hyödyllisiksi kokemansa palvelut hyvin vastaan. Esimerkkeinä vuonna 1997 julkistamaamme Suomen vanhinta polttopuun verkkokauppaa Mottinettiä käyttää vuosittain noin 70 000 polttopuun tarvitsijaa. Vuonna 1998 toimme valtakunnan ensimmäisten sähköyhtiöiden joukossa markkinoille vihreän sähkön ja olemme asentaneet kaikille asiakkaillemme etäluettavat mittarit, jotka helpottavat asiakkaidemme omaa energiankäytön seuraamista ja energian säästöä. Omia energiankäyttötietojaan asiakkaamme voivat seurata Omawatti-palvelusta.