Takaisin blogi sivulle

Ilmastokeskustelu kaipaa ahdistuksen sijaan innostusta

5.11.2018 - Kimmo Tolvanen
"Jo on maaliman kirjat sekasin", sanottiin ennen vanhaan, kun johonkin poikkeukselliseen sääilmiöön törmättiin. Äkillinen lumikuuro saattoi yllättää kesäkuussa tai lumi sulaa pois joulukuussa. Tässä maailman ajassa olemme kuitenkin ajautuneet tilanteeseen, jossa ei enää puhuta tilapäisistä ilmiöistä. Maapallon lämpötila on noussut puolitoista astetta ja saanut aikaan kaikki ne luonnonilmiöt, joita ilmastotieteilijät ovat ennustaneetkin.
Meistä suomalaisista voisi äkkiä ajateltuna tuntua, että hyvähän se vaan on, jos täällä olisi talvella edes vähän lämpimämpää, samoin kesällä ei muutama hellepäivä lisää olisi pahitteeksi. Harmi kyllä, luonto vaan ei tuppaa toimimaan kohtuullisuus- tai mukavuusperiaatteella. 
 

Kun ilmaston keskilämpötila nousee

se tietää tukalia helteitä ja kuivuutta sinne, missä siihen ole totuttu ja rajuja tuulia ja rankkoja sateita sinne, missä niistä on eniten vahinkoa. Meidän leveysasteillamme ilmaston muuttuminen näkyy jo nyt myrskytuulien yleistymisenä ja yhä useammin tykkylumen kertymisenä puihin, kun lämpötila heiluu nollan molemmin puolin ja lunta ja vettä sataa vuoron perään. IPCC:n eli pitkästi sanottuna hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin mukaan ihmiskunnalla on aikaa vuosisadan puoliväliin saakka pysäyttää keskilämpötilan nousu ja kääntää se laskuun, jotta kaikkein rajuimmilta seurauksilta vältyttäisiin.
 

 

Energia ei itsessään tuota päästöjä ilmakehään, vaan sen käyttäminen

Sähkö on keskeisimpiä yhteiskunnan toiminnan mahdollistajia nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. Siksi sähköasioiden soisi nousevan niin viranomaisten kuin asiakkaidenkin arvoasteikossa pois pelkästä välttämättömyyshyödykkeestä ja hintaan tuijottamisesta. Markkinat ja verojen säätäjät pitävät kyllä huolen hinnasta, mutta sähkön käyttäjän vastuulle jäävät vaikutukset yhteiseen ilmastoomme. Kaikki lähtee asian tiedostamisesta ja omien vaikutusmahdollisuuksiensa ymmärtämisestä: kuinka käyttämäni sähkö on tuotettu, paljonko sähköä kuluu ja voiko sille tehdä jotakin. 
 

Nauti energiasta, mutta aikaisempaa viisaammin

Muutos suhtautumisessa omaan energiankäyttöön ei synny pelottelemalla ja uhkakuvia maalaamalla, vaan innostamalla. Energiasta ja sen tuomasta mukavuudesta on edelleenkin lupa nauttia, mutta samalla sen voi tehdä ilmastoa vähemmän kuormittaen. Pohjois-Karjalan Sähkön roolina tässä on vaikuttaa itse omalla toiminnallamme ilmaston muutoksen hillintään ja ennen kaikkea tuottaa asiakkaillemme kiinnostavia, helppokäyttöisiä ja hinnaltaankin kilpailukykyisiä palveluja, joilla asiakkaat voivat omassa arjessaan luontevasti toimia asian hyväksi. 
 
Voit aloittaa esimerkiksi kirjautumalla OmaPKS-palveluun ja tutkimalla, mihin sähköä oikeastaan kuluu ja hankkia ideoita muutostoimiin energiaa.pks.fi-sivuilta. Tuotevalikoimastamme löydät vaihtoehtoja, joilla voit muuttaa oman sähkösopimuksesi varsin helposti päästöttömäksi, jos se ei sitä jo ole. 
 
Paras aika aloittaa on aina se, kun ei vielä ole pakko tai kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Se on meidän kaikkien päätöksestä kiinni.  
 
Aloita vaikka tekemällä Sitran elämäntapatesti.
Kimmo Tolvanen
Tuotekehitys- ja markkinointipäällikkö
Markkinoinnin, viestinnän ja palvelujen kehittämisen pitkän linjan maailmanparantaja, joka seuraa maailman menoa uteliaana ja siihen soppaan usein lusikkansa mukaan pannen.