Takaisin blogi sivulle

Regulaation ihmemaa

27.6.2017 - Heikki Rantamäki
Saksalainen Johannes Gutenberg keksi kirjapainon vuonna 1436. Kyse on yhdestä maailman merkittävimmästä keksinnöstä: yhtäkkiä kirjoitetusta tiedosta tuli nopeasti ja edullisesti levitettävää. Lukutaitoisten määrä kasvoi ja uudet ajatukset levisivät. Kun löytöretket vielä muuttivat ihmisten maailmankuvaa, synkkä ja pimeä keskiaika väistyi valistuksen ajan tieltä.
 Vaikka kaikki ei vieläkään ole täydellistä, ihmiset ovat tänä päivänä oppineempia ja vapaampia kuin koskaan aikaisemmin. Pitkälle koulutettu Suomi komeilee sananvapaustilastojen kärjessä vuodesta toiseen.
 
Kuvitellaanpa, että kirjapainotaito olisi saavuttanut Suomen vasta runsaat viisi ja puoli vuosisataa myöhemmin. Palataan parikymmentä vuotta taaksepäin – hetkeen, kun kirjapainotaito oli juuri saapunut Suomeen.
 
Ensimmäinen toimenpide oli säätää laki Sananvapausviraston perustamisesta. Sen tehtävänä on valvoa mediataloja ja edistää näin sananvapautta. Laissa on myös määrätty, että Sananvapausviraston täytyy pitää yllä sanomalehtien kestotilausten ja irtonumeroiden hintavertailua. Mediatalot toki yrittivät vastustaa sitä toteamalla, että pelkkä sanomalehtien hintavertailu nyt on kaikkein höperöin tapa verrata mediataloja, sisällön ja palveluidenhan pitäisi ratkaista. Laki on kuitenkin laki. Kansalaiset oppivat pikku hiljaa, että tärkein sanomalehden ominaisuus on hinta. Osa mediataloista yritti uusia juttuja: viikkolehtiä ja nettijulkaisuja, mutta ne eivät menestyneet, koska ne sopivat niin huonosti hintavertailun tiukkaan formaattiin.
 
Lehden tilaushintaa ei saanut nostaa, ellei painomusteen hinta tai jokin muu perusteltu kustannustekijä noussut. Hintojen noususta piti ilmoittaa kirjeitse tilaajille kuukausi etukäteen. Lehtitalot napisivat, että lehden kustannukset nousevat ja se käy lukijalle kalliiksi, mutta napinat hiljennettiin kuluttajansuojaan vedoten.
 
Sanomalehtien jakelumaksuja seurattiin tiukasti ja määrättiin, että ne eivät saa nousta ilman kunnon perusteita. Samalla määrättiin, että jos lehti jää jonakin päivänä tulematta, tilaaja saa seuraavan vuoden lehdet ilmaiseksi. Kustantajat valittivat, että kunnon lumimyrsky voi estää jakelun tykkänään, mutta valitukset kaikuivat kuuroille korville. Niinpä kevyet lehdenjakeluautot jouduttiin vaihtamaan raskaisiin aura-autoihin. Lehdet tulivat perille, mutta jakelukustannukset kaksinkertaistuivat. Ja tilaaja maksoi.
 
Myöhemmin mediamarkkinoita kehitettiin edelleen EU:n myötävaikutuksella. Perustettiin EU:n Mediavalvontavirasto. Jokaisen mediatalon piti raportoida päivittäin kellonaikoineen kaikki tilaukset, tilausten muutokset ja irtonumeromyynnit kansallisille virastoille, jotka puolestaan raportoivat tiedot eteenpäin EU:n Mediavalvontavirastolle. Tavoitteena oli estää sanomalehtimarkkinoiden hintamanipulointi. Vuosien varrella kansalliset valvontavirastot olivat kasvaneet henkilömäärältään yli kymmenkertaisiksi. Tästä kaikesta tuli kustannuksia, mutta tilaajahan ne maksoi.
 
Vuosien myötä markkinoille tuli uusia julkaisutaloja, jotka alkoivat aggressiivisesti myydä lehtiään puhelimessa. Kohderyhmänä oli usein vanhempi väestö ja taktiikkana oli puhua puhelimessa näytenumeroista, vaikka kyseessä oli todellisuudessa kestotilaus. Asiakaspalvelussa ei vastattu puheluihin, joten tilausta ei voinut peruuttaa. Kuluttajavirasto täyttyi valituksista, mutta Sananvapausvirasto iloitsi, että markkinat toimivat: markkinoille on tullut uusia toimijoita ja kuluttajat vaihtavat yhä useammin lehtitilauksensa toiseen lehteen. Tilausten vaihtaminen oli tärkeä mittari markkinoiden toimivuudesta.
 
Tarinaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta palstatila ei valitettavasti riitä. Voimme kuitenkin iloita siitä, että kirjapainotaito keksittiin jo yli puoli vuosituhatta sitten ja että se saapui nopeasti meidänkin rannoillemme. Suomi ja sananvapaus kukoistavat.
 
P.S.
Päähenkilön nimi on yllä olevassa jutussa vaihdettu. Todellisuudessa tarina kertoo sähkömarkkinoista.
 
Heikki Rantamäki
Liiketoimintajohtaja, Sähkökauppa
Kirjoittaja on neljällä vuosikymmenellä energia-alalla työskennellyt diplomi-insinööri, joka tuntee sähköpörssin kuin arkihousunsa taskut ja joka käyttää kotonaan vesivoimaan perustuvaa päästötöntä PKS Priima -sähköä.