Tämä vuosi on ollut säiden osalta perin juurin erilainen kuin viime vuosi.
Meillä oli ihan kunnollinen vanhan ajan talvi pakkasineen. Kirjoittaessani tätä toukokuun alkupuolella voi puolestaan huoletta todeta, että kevät keikkuen tulevi: illaksi ennustetaan parinkymmenen sentin lumikerrosta ja ensi viikolle yli parinkymmenen asteen lämpötiloja.
Viime vuonna nautimme lauhan ja sateisen talven myötä varsin halvoista tukkuhinnoista, mutta nyt on tahti toinen. Kylmän ja (erityisesti Norjan) vähälumisen talven seurauksena vesivoimasta on Pohjoismaissa ennemminkin uupeloa kuin ylijäämää. EU hillitsee hiilidioksidipäästöjä päästökaupalla, ja niiden hinnat ovat nyt kaikkien aikojen huipussa. Molemmat tekijät nostavat tukkusähkön hintaa.
Tukkusähkön hinta heinä–syyskuulle on johdannaisten perusteella peräti 25 % korkeampi kuin huhti–kesäkuulle. Emme kuitenkaan usko hintojen toteutuvan näin korkeina ja siksi nostamme heinä–syyskuun Oiva-hintoja maltillisesti, keskimäärin vajaat neljä prosenttia.
Toivottakaamme norjalaisille oikein sateista kesää!
Heikki Rantamäki
liiketoimintajohtaja, sähkökauppa
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy