« Takaisin

Sähkönjakeluhäiriöiden riski metsäisillä alueilla on kasvanut

Nollan tuntumassa käyneet lämpötilat ja kostea lumisade aiheuttivat maanantaina verkostovikoja PKS Sähkönsiirto Oy:n jakelualueella. Viime viikosta asti jatkuneissa helikopteritarkastuksissa on havaittu, että lumitilanne on metsissä muuttunut alkuviikon aikana sähkönjakelun kannalta huomattavasti heikompaan suuntaan. Puihin on kertynyt lisää kuuraa ja lunta, mikä on kasvattanut lumikuormaa ja taivuttanut puita johtoalueen ulkopuolelta sähkölinjoille päin.

  • Tilanne metsissä on tällä hetkellä varsin herkkä ja vähäinenkin märkä lumisade voi nyt aiheuttaa uusia vikoja, kun puut taipuvat lisää. Lumikuorma taivuttaa varsinkin nuorta puustoa johtokadun ulkopuolelta sähkölinjoille, vahvistaa käyttöpalveluvastaava Matti Pesonen PKS Sähkönsiirrosta.
  • Lumikuormatilannetta tarkkaillaan ja potentiaalisia vikapaikkoja paikallistetaan nyt kahden helikopterin voimin ja sähkönjakelua uhkaavia puita poistetaan johtoalueen ulkopuoliselta alueelta.

Lumitilanne on huolestuttavin jakelualueen eteläisimmillä alueilla, jossa lämpötila käväisi maanantaina hetkellisesti hiukan plussan puolella. Lumien putoaminen puista vaatisi selkeän ja riittävän pitkäkestoisen plussakelin, joten siihen saakka on suuremman jakeluhäiriön vaara koko ajan olemassa. Tällä hetkellä seurataan erityisesti perjantain sääennusteen kehittymistä, jolloin lämpötila taas lähestyy nollaa ja mahdollisia lumisateita on luvassa. 

 

Taustatietoa sähköntoimitusvarmuuden parantamisesta

Verkkoyhtiöllä on oikeus poistaa johtoalueen ulkopuolelta vain välittömästi sähkönjakelua vaarantavat taipuneet puut. Johtoalueet raivataan joka kuudes vuosi ja johtokatuja levennetään vuosittain puuvarmoiksi noin 500 kilometrin matkalta yhteistyössä maanomistajien ja Metsänhoitoyhdistysten kanssa. Leventämisen jälkeen puut eivät missään tilanteessa yllä taipumaan tai kaatumaan johdoille ja menetelmä onkin tehokkain ja nopein tapa parantaa sähkönjakelun varmuutta maaseudulla. Maakaapelointi on kustannustehokas tapa erityisesti taajamien sähkönjakelun turvaamiseen.

Kuluvan vuoden loppuun mennessä on jo noin puolet asiakkaistamme saatu säävarman verkon piiriin, mikä tarkoittaa, että sähkökatkot eivät missään olosuhteissa kestä taajamissa yli kuutta ja maaseudulla yli 36 tuntia.