Korjaustyöt etenevät ripeästi

Eilen iltapäivästä alkaneet kovat puuskittaiset tuule ovat aiheuttaneet lukuisia sähkökatkoja. Pahimmillaan sähköittä oli eilen illalla noin 5 000 asiakasta, korjaustyöt ovat edenneet ripeästi ja tällä hetkellä sähköttömiä asiakkaita on noin 600. Eniten vikoja on Lieksassa, Rääkkylässä ja Liperissä. Vikapaikkoja kartoitetaan tänään, huomenna ja tarvittaessa maanantainakin helikopterilla. Kartoituslennot suuntautuvat ensin Pyhäselän Pesolansaareen ja Telmonsaareen, jonne kovan tuulen takia ei vesiteitse ole päästy.

Tuulet ovat kaataneet lähinnä yksittäisiä puita, mutta vikapaikkoja on ollut laajalla alueella. Muutamia pylväitä on katkennut, mutta pahempia vaurioita kaatuneet puut eivät ole aiheuttaneet. Metsäpalvelu-urakoitsijat ja Enerken sähköverkostoasentajat ovat korjanneet vikoja läpi yön, aamulla on ollut miehistön vaihto ja vianselvityksen vahvuus on maastossa 70 ja käyttökeskuksessa 10. Tiedossa olevat viat saadaan korjattua tämän päivän aikana, mutta yksittäisiä uusia vikoja voi tulla vielä lisää puuskatuulten jatkuessa vielä lauantai-iltaan saakka. Pahimmat puuskat kuitenkin laantuvat Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan aamupäivä aikana.

Johdoille kallistuneita puita ei saa mennä poistamaan omin voimin, vaan raivaus ja metsätyöt sähköverkossa ja niiden välittömässä läheisyydessä ovat turvallisuussyistä aina ammattilaisten työtä.  Sähkönjakelua vaarantavista ja linjalle kallistuneista puista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen vikapaikka@pks.fi tai soittamalla PKS:n vikapalveluun 013 2663 900. Vikatilannetta voi seurata myös netistä Katkot-palvelustamme osoitteessa katkot.pks.fi.