PKS Sähkönsiirto Oy varautuu puissa olevan lumikuormatilanteen pahenemiseen tehostamalla suurimpien lumikuorma-alueiden ennakoivaa raivaamista. Samalla varaudutaan myös sähkökatkojen korjaamisen sunnuntai-illasta 13.2. alkaen.
Puissa on suuria lumikuormia PKS Sähkönsiirron verkkoalueella erityisesti Ilomantsissa ja Tuupovaarassa. Näillä alueilla on ollut kuluneen viikon yksittäisiä sähkökatkoja ja tilanne näyttää pahenevan, kun sään ennustetaan sunnuntai-illasta alkaen lämpenevän ja luvassa on runsaasti lumisadetta.
Viime viikolla helikopterilla tehdyillä tarkastuslennoilla havaittuja mahdollisia vikapaikkoja on raivattu ennakkoon ja nyt tuota työtä tehostetaan. Mahdollisia vikapaikkoja, eli linjojen päälle lumikuorman alla taipuneita tai kaatumisvaarassa olevia puita on runsaasti. Niiden raivaaminen on ollut tavanomaista hitaampaa, koska upottavaa lunta on paljon ja se tekee maastossa liikkumisesta hidasta.
PKS Sähkönsiirto on varannut perjantaiksi ja viikonlopuksi normaalia enemmän vikapalvelun asentajia tekemään ennakoivaa vianestoa. Myös tarkastuslentoja jatketaan viikonloppuna erityisesti Ilomantsin ja Tuupovaaran alueilla. Matalalla lentävästä helikopterista aiheutuu hetkellisesti kovaa ääntä.
Samalla PKS Sähkönsiirto varautuu asentajien määrää lisäämällä myös mahdollisten sähkökatkojen korjaamiseen. Sääennusteet lupaavat sunnuntai-illasta eteenpäin lähellä nollaa olevia lämpötiloja sekä runsaita lumisateita. Jos ennustetut lumisateet toteutuvat ja lumi sataa märkänä, on PKS Sähkönsiirron verkkoalueella odotettavissa sähkökatkoja.
PKS Sähkönsiirto pyytää ilmoittamaan linjoille taipuneista tai kaatuneista puista tai muista vioista vikapuhelinpalveluun numeroon 013 266 3900. Puhelinpalvelu toimii vuorokauden ympäri. Linjoille taipuneita tai kaatuneita puita ei saa raivata itse eikä johtoihin saa koskea.
Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta.