PKS-konsernin rekrytoinnissa nostetta

PKS-konsernissa on tämä vuosi alkanut kiivaan rekrytoinnin merkeissä. Toukokuun puoleen väliin mennessä työsopimuksia on solmittu jo 33 kappaletta, joista 10 vakituiseen ja 23 kesätyösuhteeseen. Edelleen on pulaa sähköverkostoasentajista ja -suunnittelijoista.

Vakituisten työntekijöiden tarpeen taustalla ovat erityisesti konserniin kuuluvien Enerken ja SLT-Consultsin saamat mittavat työmaahankkeet Järvi-Suomessa, Kainuussa, Savossa ja Hämeessä, sekä lakisääteisten toimitusvarmuustavoitteiden mukaiset sähköverkostosaneeraukset Itä-Suomessa.

– Alan ammattilaisista käydään jo kohtalaisen kovaa kilpailua eteläisemmän Suomen työmarkkinoilla. Mutta myös Kiteen, Nurmeksen ja Mikkelin seuduilla on tälläkin hetkellä paikkoja auki. Sähköverkostotöissä täytyy olla matkustusvalmiutta, koska työmaat sijaitsevat laajalla alueella ja se saattaa osaltaan karsia työnhakijoita, kertoo PKS-konsernin henkilöstöpäällikkö Outi Leppänen.

PKS on tänäkin vuonna mukana valtakunnallisessa Vastuullinen Kesäduuni -kampanjassa, jonka kantavana ajatuksena on tarjota nuorille hyviä työkokemuksia ja mielekkäitä töitä vastuullisessa työyhteisössä. Monelle opintojen alussa ilman työkokemusta olevalle nuorelle PKS:n tarjoama työpaikka on ensimmäinen askel työelämään.

– Kevään aikana on ollut ilo tavata ja haastatella suuri määrä upeita nuoria ja monet heistä olemme saaneet palkattuakin. Työtehtävinä ovat asiakaspalvelu, erilaiset toimistotyöt sekä harjoittelupaikat sähköverkostoasentajan tehtäviin. Kesätyöntekijöiden työpanos on merkittävä, sillä se on kaikkiaan liki viisi henkilötyövuotta, Outi Leppänen kertoo.