Puihin jäätynyt lumi on aiheuttanut sähkökatkoja PKS Sähkönsiirto Oy:n verkossa. Sääennusteen perusteella katkoja on odotettavissa edelleen lähivuorokausien aikana.
Katkot alkoivat tiistai-iltana ja niitä on ollut useita tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sekä keskiviikon aikana. Katkot ovat keskittyneet PKS Sähkönsiirron sähköverkon läntiselle ja eteläiselle osalle, eli Heinäveden, Liperin, Rääkkylän, Tohmajärven, Kiteen ja Tuupovaaran alueille. Ilman sähköjä on ollut kerrallaan noin 200–300 taloutta. Katkot ovat kestäneet keskimäärin kolmesta neljään tuntia.
Katkoja ovat aiheuttaneet johtojen päälle taipuneet tai kaatuneet ohuet lehtipuut, jotka ovat herkkiä taipumaan tykkylumikuorman alla. Pahimmat tykkylumitilanteet ovat keskittyneet maastossa korkeille mäki- ja vaara-alueille.
PKS Sähkönsiirrolla oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä maastossa useita asentajia korjaamassa vahinkoja. Samaan varaudutaan myös keskiviikon ja torstain välisenä yönä. PKS Sähkönsiirto valmistautuu myös aloittamaan lähipäivinä linjojen tarkastamisen helikopterilennoilla. Lentojen reiteistä ja aikatauluista tiedotetaan, kunhan ne tarkentuvat.
PKS Sähkönsiirto pyytää ilmoittamaan linjoille taipuneista tai kaatuneista puista tai muista vioista vikapuhelinpalveluun numeroon 013 266 3900. Puhelinpalvelu toimii vuorokauden ympäri. Linjoille taipuneita tai kaatuneita puita ei saa missään nimessä mennä raivaamaan itse.
Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta.