Vikojen korjaus jatkuu vielä perjantaina

Päivän aikana lounaasta saapuneen puhurin voima on alkanut illan mittaan nopeasti laantua ja rintama siirtyy kokonaan Venäjän puolelle puoleen yöhön mennessä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin muun Suomen tilanteeseen verrattuna PKS Sähkönsiirron alueella vältyttiin kaikkein pahimmalta skenaariolta. Enimmillään sähköttömien talouksien määrä oli illalla 7200 ja tällä hetkellä on 5300. Myrskyrintama kulki suunnilleen ennustettua reittiä jakelualueen poikki pohjoista reittiä ja aiheutti määrällisesti eniten vikoja juurikin Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon seudulla.

Yön tulo hidastaa jälleen korjaustöitä, mutta silloinkin saadaan vikojen määrää pienennettyä paikannuksilla ja kytkentäjärjestelyillä. Korjaustöitä erityisesti jakelualueen pohjoisosissa jää vielä perjantaipäivän puolellekin ja sielläkin vikojen selvitys jatkuu päivän valjettua täydellä teholla. Kaikki viat saadaan näillä näkymin korjattua perjantain aikana. Vikanumeron puhelinliikenteessä on ilmennyt illan aikaan häiriöitä, jolloin kaikki asiakaspuhelut eivät ole päässeet läpi. Tätäkin vikaa selvitetään parhaillaan.

Johdoille kaatuneita tai kallistuneita puita ei saa poistaa itse vaan ilmoittaa vikapaikkahavainnot sähköpostilla osoitteeseen vikapaikka@pks.fi.