Herkulliset pataruoat valmistuvat edullisesti omassa puu-uunissa
Oman tulisijan jälkilämpö kypsyttää pataruoat suussa sulaviksi pienellä energialla. Kokeile uusia makuja ja nauti vaivattomasta ruoanlaitosta.
Pakkasten aikaan puu-uunit ovat ahkerassa käytössä. Tulisijoissa myös ruoka paistuu samoilla lämpöisillä edullisesti. Leivinuunin jälkilämpöön padan voi jättää muhimaan useaksi tunniksi. Puuhellan päällä pata porisee samalla, kun lämpö leviää huoneeseen. Mallista riippuen monissa takoissakin on mahdollisuus ruoan valmistamiseen.
Pataruoat kypsyvät uunissa mukavasti itsekseen vaikkapa sillä aikaa, kun pyrähdät ulkoilemassa. On aina ihana tulla kotiin, kun vastassa ovat herkulliset tuoksut ja valmis ruoka. Pataruoat ovat helppoja valmistaa. Lihapatoihin voit käyttää edullisia ruhonosia, kuten lapaa, etuselkää, rintaa, kassleria ja potkaa. Liha on luun vieressä maukkainta, ja pitkä haudutus tuo maut mukavasti esiin.
Padasta voit tehdä helposti myös kasvisversion käyttämällä lihan sijasta vaikka papuja, linssejä, nyhtökauraa tai soijarouhetta. Kaikenlaisiin patoihin kuuluu runsaasti vihanneksia ja juureksia. Liemeksi käy aineksista riippuen liha-, kana- tai kasvisliemi, viini tai kerma. Mausteilla tuot maailman tuoksuja kotikeittiöösi.
Vinkki patakokille:
Tuo liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Ruskista liha huolellisesti ennen haudutusta.
Hauduta matalalla lämmöllä uunissa tai liedellä kannen alla niin, että pata juuri ja juuri poreilee.
Lisää pataan jotakin hapanta: tilkka etikkaa, tomaattipyreetä tai viiniä. Happo tasapainottaa makua ja pitää juurekset koossa haudutuksen aikana.
Laita pataan lientä niin paljon, että ainekset melkein peittyvät. Huolehdi siitä, että nesteen määrä pysyy tällaisena.
Kokeile vaikka näitä:
Paprikagulassi Ainekset (6 annosta):
850 g naudan ulko- tai sisäpaistia
2 (200 g) sipulia
150 g pekonia
n. 50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl paprikajauhetta
1 tl kuminaa
1 tl sokeria
¼ tl chilijauhetta
n. 7 dl vettä
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa (sweet chili)
2 (450 g) punaista paprikaa
Pinnalle
1 dl lehtipersilja
Valmistus:
Ota liha huoneenlämpöön ½–1 tuntia ennen valmistamista. Puhdista lihasta mahdolliset kalvot ja kuivaa paistin pinta tarvittaessa talouspaperilla. Kuutioi liha. Hienonna sipulit. Leikkaa pekoni kuutioiksi. Ruskista lihapalat voissa paistinpannulla muutamassa erässä. Ripottele niiden pinnalle vehnäjauho ja kääntele pannulla vielä hetki. Siirrä pataan tai paksupohjaiseen kattilaan. Mausta lihat suolalla.
Lisää pannulle sipulit ja pekoni. Kuumenna. Kun pekoni alkaa hieman ruskistua, lisää paprikajauhe, chili ja tomaattipyree. Paista 2–3 minuuttia. Lisää vielä kumina ja sokeri. Siirrä pekoni-sipulisekoitus pataan. Lisää paistinpannulle vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää vesi pataan. Näin saat samalla kaikki makuaineet huuhdeltua mukaan ruokaan.
Anna padan porista hiljalleen kannen alla noin 1 tunti. Lisää isoiksi lohkoiksi paloitellut paprikat. Jatka kypsentämistä vielä ½– 1 tuntia lihan mureudesta riippuen. Kun liha on mureaa ja kypsää, lisää ruokakerma. Anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia ennen tarjoilua. Tarkista maku. Ripota pinnalle hienonnettua lehtipersiljaa. Tarjoa riisin, gnocchien, polentan tai keitettyjen perunoiden kanssa.
(Valio)
Burgundinpata Ainekset (6 annosta):
n. 800 g naudan sisäpaistia
1 pkt (150 g) pekonia
4–5 sipulia tai 10 pikkusipulia
2 porkkanaa
1 rs (200 g) tuoreita herkkusieniä
4 dl punaviiniä tai lihalientä
2–3 valkosipulinkynttä
½ dl tomaattisosetta
½ tl mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 ½ tl kuivattua timjamia tai 2 rkl tuoretta timjamia
1 ½ tl suolaa
Valmistus:
Kuutioi liha ja suikaloi pekoni. Lohko kuoritut sipulit. Viipaloi porkkanat ja halkaise herkkusienet. Ruskista pekoni pannulla. Ruskista myös lihakuutiot pienissä erissä pekonista irronneessa rasvassa. Siirrä lihat pataan. Kiehauta rasvassa myös sipulit ja lisää ne pataan porkkanoiden ja herkkusienien kanssa. Huuhdo pannu vesitilkalla ja kaada pataan. Lisää pataan punaviini tai lihaliemi, hienonnetut valkosipulinkynnet, tomaattisose ja mausteet.
Anna padan hautua kannen alla miedolla lämmöllä 1–2 tuntia tai kunnes liha on mureaa. Lisää tarvittaessa nestettä ja tarkista suolan määrä. Tarjoa burgundinpata keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.
(K-Ruoka)
Osso bucco Ainekset (4–6 hengelle):
4 naudan potkakiekkoa (n. 1,5 kg)
1 dl vehnäjauhoa
0,5 dl korppujauhoa
3 tl suolaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl muskottipähkinää raastettuna
ruokaöljyä paistamista varten
1 valkosipuli
2 keskikokoista porkkanaa
2 sipulia
2 varsisellerin vartta
2 dl valkoviiniä
1 rkl tomaattipyreetä
yrttejä: timjamia, oreganoa, basilikaa, rosmariinia
vettä
voita ja/tai oliiviöljyä paistamiseen
Valmistus:
Huuhtele potkakiekot kylmällä vedellä ja kuivaa ne. Sekoita mausteet jauhoihin. Kuori ja kuutioi vihannekset. Pyörittele potkakiekot jauho-mausteseoksessa kauttaaltaan. Paista öljyssä kullanruskeiksi ja siirrä pataan. Paista seuraavaksi vihannekset öljyssä. Lisää viini ja tomaattipyree ja kiehauta. Lisää pataan potkakiekkojen päälle ja kaada päälle vielä vettä niin, että potkakiekot eivät ihan peity.
Paista uunissa 3–4 tuntia 150 asteessa, kunnes liha irtoaa luista. Lisää vettä tarvittaessa. Osso buccon seuraan sopivat esimerkiksi polenta, riisi tai uunivihannekset.
(Kantri)
Mausteinen kasvispata (gluteeniton, kasvis, maidoton, vegaaninen) Ainekset (6 annosta):
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl kanelia
1 rkl kurkumaa
1 ½ tl kardemummaa
1 tl juustokuminaa
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna tai 2 tl kuivattua inkivääriä
2–3 sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
4 porkkanaa
2 tlk tomaattimurskaa
1 tl kikherneitä
1 tlk kidneypapuja
suolaa
rouhittua mustapippuria
tuoretta persiljaa ja korianteria
Valmistus:
Kuutioi sipulit ja porkkanat. Hienonna valkosipulin kynnet mahdollisimman pieniksi. Kuumenna paistinpannulla öljy ja mausteet. Lisää sipulit ja porkkanat ja kuullota niitä mausteöljyssä, kunnes ne ovat pehmentyneet hieman ja saaneet kauniin värin.
Huuhtele ja valuta kikherneet ja pavut lävikössä. Lisää pannulle tomaattimurska ja papuseos. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna hautua kannen alla vähintään 10 minuuttia (jopa 30 minuuttia). Koristele kasvispata lopuksi tuoreella persiljalla tai korianterilla.
(Kotiliesi)
Juures-possupata Ainekset (4 annosta):
n. 1,2 kg porsaan luullista lapaa
2 rkl öljyä ja voita
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
6 pikkusipulia
2 valkosipulinkynttä
pala (400 g) lanttua
1 porkkana
1 palsternakka
1 laakerinlehti
6 maustepippuria
ripaus suolaa
n. 8 dl vettä
1 lihaliemikuutio
Valmistus:
Paloittele huoneenlämpöinen liha reiluiksi kuutioiksi. Jätä luulliseen kohtaan reilumpi pala lihaa. Kuumenna paistinpannu ja ruskista lihapalat öljy-voiseoksessa, kunnes ne saavat kauniin värin. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Siirrä lihat pataan.
Kuori ja viipaloi pikkusipulit ja murskaa valkosipulinkynsiä hieman veitsen kamarapuolella. Kuori ja leikkaa lanttu, porkkana ja palsternakka reiluiksi paloiksi. Lisää juurekset pataan mausteiden kanssa. Kaada pataan nestettä niin, että lihat juuri peittyvät. Murenna joukkoon liemikuutio.
Nosta pata ensin 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Vähennä lämpöä 100 asteeseen ja jatka hauduttamista vielä 2 tuntia. Kääntele lihapaloja hauduttamisen aikana. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. Tarjoa juures-possupata keitettyjen perunoiden, riisin tai perunamuusin kanssa.
(Anna)
Lakulihapata Ainekset (6 annosta):
1 ¼ kg naudan ulko- tai sisäpaistia
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 ¼ l lihalientä
3 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl soijakastiketta
1 rkl raakalakritsijauhetta
4 tähtianista
200 g tuoretta fenkolia
Paistamiseen voita
Tarjoiluun smetanaa ja rapeakuorista maalaisleipää
Valmistus:
Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoan valmistamista. Leikkaa paisti kuutioiksi. Ruskista lihat padassa voissa muutamassa erässä. Lisää lopuksi kaikki lihapalat, viipaloitu sipuli ja hienonnettu valkosipuli pataan. Kuullota hetki. Lisää muut raaka-aineet fenkolia lukuun ottamatta. Anna nesteen kiehahtaa.
Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 1 tunti. Lisää sen jälkeen viipaloitu fenkoli ja jatka kypsentämistä vielä 1 tunti tai kunnes liha on mureaa.
(Valio)