
Luo syystunnelmaa kotiin epäsuoralla ja kerroksellisella valaistuksella
Älyvalaistus sekä ladattavat ja sinivalottomat valot tuovat kotiin uusia mahdollisuuksia.
Syksyn pimeillä pelkkä kirkas kattovalo saa kodin vaikuttamaan kalsealta. Tunnelmalliseen ja toimivaan syysvalaistukseen tarvitaankin monista valonlähteistä koostuvia erilaisia valaistustiloja niin hämäriin aamuihin, päiväajan aktiviteetteihin kuin illan rentoutumiseen. Lue valaistus- ja sisustussuunnittelija Piia Heimosen vinkit.

1. Kotoisaa tunnelmaa epäsuorilla valonlähteillä
Osa meistä on herkkiä kirkkaille valoille. Epäsuoran valaistuksen hyöty on sen häikäisemättömyys.
– Epäsuoraa valoa saa esimerkiksi asentamalla kattoon alas lasketun kotelon, jonka sisäreunoille kiinnitetään led-nauha. Nauhaa on helppo asentaa myös esimerkiksi keittiön tai kylpyhuoneen kaappien sokkelien alareunoihin, kaappien päälle tai vaikkapa aamiaiskaapin sisäreunoille, kertoo Heimonen SysiStudiosta.

Mitä enemmän kodissa on valaisimia eri paikoissa ja eri korkeuksilla, sitä kerroksellisempi, tunnelmallisempi, toimivampi ja sisustuksellisesti esteettisempi valaistus saadaan aikaan. Lukutuolin viereen tarvitaan kutsuva lukulamppu, keittiössä taas on hyvä olla tehokas yleisvalo kokkaukseen.

– WCä liiketunnistimella syttyvä himmeä yövalo on hyvä ratkaisu, jotta kattovalo ei häikäise yöllä unisia silmiä.
2. Hyödynnä tekniikkaa
Älyvalaistuksen avulla valaistuksen värilämpötilaa, sävyä ja voimakkuutta voi säätää helposti mieleisekseen. Silloin valaisimissa voi käyttää esimerkiksi polttimoita, joissa on erilaisia värilämpötiloja.
Päivällä yleisvalon on hyvä mukailla neutraalia päivänvaloa, joka on noin 4 000 kelviniä (K). Tämä värilämpötila ei muuta sisustuksen sävyjä, vaan toistaa ne sellaisenaan, luonnollisesti. Lämpimämpi 3 000 K sopii pehmeämmän valon ystäville päivävaloksi, mutta se voi muuttaa vaikutelmaa siitä, miltä sisustuksen värit näyttävät.
Polttimon värintoistoindeksi (Colour Rendering Index, CRI) kertoo valonlähteen kyvystä toistaa värit luonnollisesti verrattuna päivänvaloon asteikolla 0–100. Arvo 100 tarkoittaa täydellistä värintoistoa. Alle 80 jäävä arvo voi vääristää värejä.

– Älyvalaistuksen avulla huoneisiin voi luoda erilaisia valaistustiloja. Esimerkiksi olohuoneessa voi olla erikseen kirkkaampi päivätila ja hämärämpi iltatila television katseluun.
Kun esimerkiksi olohuoneen valot ajastaa syttymään hämärän alkaessa, syntyy säästöä, kun valot eivät pala koko päivää. Sama pätee liiketunnistimella ohjattuihin valoihin.
Ihmiskeskeinen valaistus (Human Centric Lighting, HCL) parantaa keskittymiskykyä ja elämänlaatua. Tällöin valaistus suunnitellaan tukemaan ihmisen luonnollista vuorokausirytmiä, toimintakykyä ja hyvinvointia. Lämpimän pehmeässä valaistuksessa on hyvä herätä, mutta aamutoimiin tarvitaan kirkkaampaa ja viileämpää valoa herättelemään elimistöä. Päivällä tasapainoinen led-valaistus ylläpitää keskittymistä ja aktiivisuutta. Illalla lämmin ja pehmeä valo rauhoittaa ja edistää palautumista.

3. Johdotonta valoa ladattavilla valaisimilla
Johdottomat ja kannettavat valot ovat monelle tuttuja terasseilta ja parvekkeilta. Vastaavia sisätiloihin tarkoitettuja valaisimia voi sijoittaa myös seinälle tai korkealle hyllylle, jossa ei kaivata näkyville johtoja. Ne ovat kuin modernisoituja kynttilöitä.

Käytä niitä luku- tai työvaloina, ota mökillä mukaan matkalle huussiin tai iltavaloksi aittaan. Lapset innostuvat niistä rakentaessaan majaa luontoon tai telttamajaa olohuoneeseen. Sähkökatkon aikana täyteen ladattu kannettava valaisin on korvaamaton apu. Käyttökohteita on lähes rajattomasti.
– Kosteissa tiloissa tarvitaan roiskevettä kestävä IP44-luokitus myös ladattavassa valaisimessa, muistuttaa Heimonen.
4. Sinivaloton valo lisää hyvinvointia
Sinisävyinen valo koetaan usein häiritsevän kirkkaaksi ilta- ja yöaikaan. Se estää melatoniinin tuotantoa, mikä voi vaikeuttaa nukahtamista.
Nimensä mukaisesti sinivaloton valo ei sisällä sinisen valon aallonpituuksia, vaan on keltaisen, punaisen tai oranssin sävyistä. Se sopii erityisen hyvin kodin iltavalaistukseen. Älyvalaistuksessa sinisen valon määrää voi säätää, mikä voi tukea parempaa unta. Valaistukseen erikoistuneet liikkeet myyvät myös erityisiä sinivalottomia polttimoita.
Kuvat: Nettilamppu