Pavlovaa tai suklaasalamia tuttujen jouluherkkujen tilalle?
Omat jouluperinteet ja -ruuat ovat jokaiselle rakkaita ja tärkeitä, mutta joskus tekee mieli jotakin uutta. Jospa tänä vuonna kokeiltaisiin perinteistä jouluherkkua vierailta mailta?
Raikas jouluseppelepavlova
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa joulu on kesän kuumaa aikaa ja joulun jälkiruokanakin on raikas pavlova. Tämä kuohkea marenkikakku on koristeltu marjoilla ja sopii myös kahvipöytään. Kotimaista joulutunnelmaa saa käyttämällä koristeluun puolukoita tai karpaloita.
Ainekset (8 annosta)
4 munanvalkuaista
0,75 kahvikupillista tomusokeria
1 tl sitruunamehua
0,5 tl vaniljauutetta
puolitettuja mansikoita sekä mustikoita ja vadelmia koristeluun
Kuorrute
3 dl kermaa
1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
250 g mascarponea
Valmistus
Kuumenna uuni 150 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Piirrä paperiin ympyrä, jonka halkaisija on 22 cm.
Vatkaa valkuaiset suuressa, puhtaassa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi.
Lisää tomusokeri vähitellen, ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa, kunnes sokeri liukenee ja vaahto on jäykkää, paksua ja kiiltävää. Vatkaa joukkoon sitruunamehu ja vaniljauute.
Lusikoi seos pellille ympyräpiirroksen päälle seppeleen muotoon.
Paista 20 minuuttia. Alenna lämpö 120 asteeseen. Paista vielä 45 minuuttia. Sammuta uuni. Anna pavlovan jäähtyä täysin uunissa, jonka luukku on raollaan.
Valmista sillä välin kuorrute: vatkaa kerma, tomusokeri ja vanilja keskikokoisessa kulhossa sähkövatkaimella pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita varovasti kääntelemällä mascarponeen.
Laita seppeleen päälle kuorrutetta ja marjoja. Suomalaiseen versioon voi käyttää puolukoita tai karpaloita. Ripottele halutessasi vielä tomusokeria päälle.
Resepti: womensweeklyfood/au
Suklaasalamia Portugalista
Salamilta näyttävä, suklaatryffeliä muistuttava perinteinen jälkiruoka on suosittu perinneruoka Portugalin lisäksi Italiassa. Nimestään huolimatta se ei sisällä salamia. Suomessa suklaasalami sopii hyvin kahvipöydän herkuksi.
Ainekset (30 viipaletta)
250 g tummaa suklaata
0,75 dl kuohukermaa
30 g voita
6 appelsiinileivoskeksiä (Jaffa)
0,75 dl hillottua inkivääriä
1 dl pistaasipähkinöitä
1 rkl tomusokeria
Valmistus
Paloittele suklaa.
Kiehauta kerma ja voi kattilassa. Nosta kattila liedeltä. Lisää paloiteltu suklaa ja anna seistä 2–3 minuuttia. Sekoita tasaiseksi.
Hienonna keksit ja lisää ne sekä paloiteltu inkivääri ja pähkinät suklaamassan joukkoon.
Laita työpöydälle folion päälle leivinpaperi ja sirottele sille tomusokeria. Kaada seos leivinpaperille ja kääri tiukaksi karamellipötköksi kiristäen reunoja vastakkaisiin suuntiin.
Anna massan jähmettyä jääkaapissa yön yli. Avaa karamellipötkö ja sirottele pintaan tomusokeria.
Leikkaa tangosta ohuita viipaleita kahvipöytään. Säilytä tanko jääkaapissa.
Resepti: Valio
Jouluvanukas gluteenittomana
Brittiläisten perinteinen jouluinen jälkiruoka on Christmas pudding, jonka historia ulottuu keskiajalle saakka. Kuivakakkua muistuttava jälkiruoka kypsytetään kiehuvassa vedessä. Se on hyvä valmistaa hyvissä ajoin ennen joulua, jotta se ehtii maustua. Tässä gluteenittoman jouluvanukkaan resepti.
Ainekset (10 annosta)
200 g korintteja
200 g sultanarusinoita
150 g rusinoita
150 g taateleita
1 kokonainen appelsiini
0,8 dl Cointreau’ta tai brandya halutessasi
200 g huoneenlämpöistä voita
1,2 dl ruskeaa sokeria
3 kananmunaa
1,2 dl gluteenitonta perusjauhoa
7 dl gluteenittomia leivänmuruja
1 rkl brittiläistä mausteseosta (ohje alempana; voit halutessasi korvata sen lisäämällä muiden mausteiden määrää hiukan)
1 tl jauhettua kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua neilikkaa
2,5 dl vettä
Valmistus
Laita suureen kulhoon kuivatut hedelmät, appelsiinin mehu ja kuoret sekä Cointreau tai brandy. Sekoita hyvin ja lisää vesi. Peitä kulho ja laita se jääkaappiin yöksi.
Voitele 2 litran kokoinen vanukasvuoka voilla ja aseta vuokaan sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
Vispaa voi ja sokeri, kunnes seos on vaaleaa. Lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita jokainen muna hyvin seoksen joukkoon ennen kuin lisäät seuraavan.
Lisää joukkoon jääkaapissa olleet hedelmät, leivänmurut, jauhot sekä mausteet.
Lusikoi seos vanukasvuokaan ja tasoita päältä. Aseta kaksi täydellisesti vuoan sisälle sopivaa, ympyräksi leikattua leivinpaperin palaa vanukkaan päälle. Laita vielä vanukkaan päälle folio ja sido se keittiönarulla.
Aseta pieni lautanen väärinpäin suuren kattilan pohjalle ja laita vanukasvuoka sen päälle. Lisää kattilan puoliväliin asti vettä. Anna kiehua, minkä jälkeen laske lämpötilaa. Anna hautua kannen alla noin neljän tunnin ajan. Tarkista välillä, ettei vesi ole loppunut.
Neljän tunnin kuluttua ota vuoka pois vedestä ja tarkista kypsyys esimerkiksi varrastikulla. Tikkuun ei jää taikinaa, mikäli vanukas on kypsä.
Käännä vuoka varovasti ympäri ja kumoa vanukas tarjoilualustalle. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile vaniljakastikkeen kera.
Brittiläinen mausteseos
1 rkl jauhettua maustepippuria
1 rkl jauhettua kanelia
1 rkl jauhettua muskottipähkinää
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua inkivääriä
Sekoita kaikki mausteet keskenään ja säilytä suljetussa purkissa valolta suojattuna.
Resepti: Best Recipes
Glögin haastajaksi eggnog eli munatoti
Kylmänä nautittava munatoti on suosittu joulujuoma Pohjois-Amerikassa. Se sekoitetaan maidosta, kananmunan keltuaisista, kermasta ja sokerista ja terästetään esimerkiksi brandylla, viskillä tai rommilla. Vaikka munatoti kuuluu erityisesti amerikkalaiseen kulttuuriin, reseptin uskotaan syntyneen jo 1200-luvulla eurooppalaisten munkkien keskuudessa.
Munatoti Jamie Oliverin tapaan
Ainekset (4 annosta)
3 dl täysmaitoa
1 dl kuohukermaa
kanelitanko
vaniljatanko
0,5 tl muskottipähkinää
3 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 dl tummaa rommia
koristeluun kanelia tai tuoretta, raastettua muskottipähkinää sekä kanelitanko
Valmistus
Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet sisältä pois veitsenkärjellä.
Yhdistä kattilassa maito, kerma, vanilja, kanelitanko sekä muskottipähkinä. Kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi (sekoita, jotta maito ei tartu kattilan pohjaan) ja siirrä sitten pois levyltä. Lisää rommi kermamaidon
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi ja kaada kuuma kermamaitoseos joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Poista kanelitanko.
Vaahdota valkuaiset ja kääntele vaahto varovasti lastalla muun nesteen sekaan.
Jaa laseihin. Koristele kanelilla tai tuoreella, raastetulla muskottipähkinällä sekä kanelitangolla.
Resepti: soppa365