PRIIMAPLUS Pieni ajankohtaiskatsaus sähkön hintaan
Pörssisähkön ostajat ovat tänä keväänä huomanneet, että sähkön tukkuhinta on kallistunut verrattuna edellisiin vuosiin, ja tuntikohtaiset hintavaihtelut ovat voimistuneet. Hintatasoa selittää pari asiaa.
Kuivuus ja päästöoikeus näkyvät tukkuhinnoissa
Pääasiallinen syy viime vuotta kalliimpaan kevääseen sähkömarkkinoilla on se, että vesivoimaa on ollut tarjolla huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Säätely alkoi jo talvella, jolloin koko Pohjolassa oli pitkä kylmä kausi ja vesivoimaa tarvittiin tavallista enemmän. Lunta oli lupaavan paljon, mutta kevään tullen lämmin sää sulattikin hanget suoraan ilmaan eikä altaisiin, kuten yleensä.
Kyseessä on sähkömarkkinoiden luonnollinen ja silloin tällöin toistuva ilmiö, koska pohjoismainen tuotanto on niin vesivoimavaltaista. Luonto korjaa tilanteen ennalleen, kysymys on vain siitä, milloin se tapahtuu. Suuret sähkönkäyttäjät toivovat siis Norjan allasalueille runsassateista kesää.
Toinen hintaa nostava tekijä on päästöoikeuksien hintojen nousu. Poliittiset päätökset sekä lisääntyvä hiilen poltto Keski-Euroopassa ovat nostaneet päästöoikeuksien hintaa kolminkertaiseksi vuoden takaiseen nähden, mikä heijastuu sähkön hintaan.
Yön ja päivän erihintaiset tunnit
Tarkimmat ovat huomanneet, että yön ja päivän sähkön hinnat ovat kuin - yö ja päivä. Välillä näillä leveyksillä kontrasti on suuri ja välillä pienempi. Nyt viime aikoina hintojen tuntikohtaiseen vaihteluun ovat vaikuttaneet ydinvoimaloiden vuosihuollot, tuulivoimantuotannon vaihtelu sekä Venäjän tuonnin kulloinenkin tilanne. Venäjältä tuodaan enimmillään noin 15 % sähkön tarpeestamme (n. 1400 MW) silloin, kun omaa tuotantoa ei ole tarpeeksi.
Suomen oman sähköntuotannon tilanne paranee merkittävästi vuoden 2019 lopussa, kun pitkään rakenteilla ollut Olkiluoto 3 -ydinvoimala valmistuu. Se tulee tasaamaan Suomen sähköntuotantoa ja antaa aihetta odottaa, että Suomen spot-hinta tulee laskemaan suhteessa muihin Pohjoismaihin.
Onko mitään tehtävissä?
Vaikka hinnat heiluvat, pörssisähkösopimus on ainoa sopimus, jolla omaan sähkönhintaan pystyy jollain lailla vaikuttamaan. Kulutuksen ohjaus halvemmille tunneille tai päivän korkeimman kulutuspiikin välttäminen juuri kalleimmalla tunnilla näkyvät säästönä laskulla.
Priimaplus-asiakkaana voit lisäksi vakauttaa sähkön hintaa hintakiinnityksillä. Moni on niin tehnytkin joko itse tai asiantuntijapalveluamme hyödyntämällä ja tänä keväänä ja kesänä hintakiinnitykset ovat tuoneet tavallista enemmän myös rahallisia hyötyjä. Lue lisää pörssisähköstä tästä maksuttomasta oppaasta!