Sähköverkkoa
17.6.2025Jukka Väyrynen

Rajasiirtoyhteyksien merkitys Suomen sähkön hinnalle

Rajasiirtoyhteydet mahdollistavat sähkön kulkemisen eri maiden ja hinta-alueiden välillä. Yhteydet tuovat meille turvaa ja auttavat tasaamaan hintapiikkejä. Tässä tekstissä kerron ajankohtaisista tekijöistä liittyen Suomen rajasiirtoyhteyksiin ja arvioin niiden vaikutusta sähkönhintaan.

Pohjois-Ruotsin ja Suomen välistä yhteyttä rajoitetaan parhaillaan molemmin suuntaisesti huolto- ja rakennustöiden vuoksi 11.7 asti. Ruotsista Suomeen energiaa pääsee virtaamaan vain 200 MW teholla, mikä on 1000 MW vähemmän kuin enimmillään on mahdollista. Suomesta Ruotsiin päin yhteys on rajoitettu 300 MW tehoon maksimin ollessa 1100 MW. Sähkö liikkuu yleensä Ruotsista Suomeen päin, sillä Pohjois-Ruotsi on pääsääntöisesti Suomen hinta-aluetta halvempi. Tätä kirjoittaessa 11.6. Pohjois-Ruotsin aluehinta on ollut tänä vuonna keskimäärin 13,77 €/MWh, kun Suomen on ollut 41,73 €/MWh (alv0). Rajoituksen vaikutus Suomen hintaan voi olla nostava, varsinkin tuulettomina päivinä, jolloin mielellämme ostaisimme energiaamaksimiteholla.

Nykyisen Pohjois-Ruotsin voimajohdon viereen ollaan rakentamassa täysin uutta Aurora Line -nimistä siirtoyhteyttä. Rakennustyöt ovatkin nykyisten rajoitusten taustalla. Uusi yhteys lisää siirtokapasiteettia Suomeen päin n. 800 MW ja Ruotsiin päin n. 900 MW. Voimajohto on jo fyysisesti olemassa, mutta sähkön siirtymistä joudumme odottamaan joulukuuhun asti. Yhteys tuo merkittävän lisän käyttövarmuuteen ja sen pitäisi vähentää suurimpia hintapiikkejä. Niin kauan, kun Pohjois-Ruotsi pysyy ylituotantoalueena, hintavaikutus meille on suotuisa.

Viroon kytkeytyvistä siirtokaapeleista toinen, Estlink 2, ankkuroitiin poikki viime vuoden joulukuussa. Viimeisimmän ilmoituksen mukaan korjaustyöt valmistuvat 25.6. Tämän jälkeen Suomesta Viroon liikkuu sähköä taas 1016 MW teholla. Koko alkuvuoden käytettävissä on ollut vain 358 MW kapasiteetti. Tämän yhteyden kautta energian suunta on pääsääntöisesti etelään päin, Viron ollessa kalliimpi hinta-alue (2025 keskihinta tähän mennessä 92,54 €/MWh). Alkuvuoden pienempi siirtokapasiteetti on vaikuttanut laskevasti Suomen hintaan, sillä normaalisti Viroon myytävä energia on jäänyt meille kulutettavaksi. Kun Estlink 2 -kaapelin korjaus valmistuu, sillä on siis Suomen hintaan nostava vaikutus.

Yksittäinen rajoitus siirtoyhteyksien kapasiteeteissä ei aiheuta isoa riskiä Suomen sähkön hinnalle, mutta tilanne muuttuu, jos samaan aikaan rajoituksia on useampi tai tuotantokapasiteeteissä on vajausta. Parhaillaan meillä on juuri käynnissä tällainen tilanne, sillä Olkiluoto 2 -yksikössä on käynnissä vuosihuolto 25.6. saakka. Puuttuva ydinvoimatuotanto yhdistettynä Pohjois-Ruotsin siirtoyhteyden rajoitukseen lisää merkittävästä hintapiikkien riskiä kesäkuun ajalle.

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että Suomessa on naapureidemme kanssa hyvät rajasiirtoyhteydet, joita entisestään ollaan vahvistamassa. Toimiessaan täydellä kapasiteetilla siirtoyhteydet tasaavat hinta-alueiden välisiä eroja ja estävät hintapiikkien syntymistä.

Jukka Väyrynen
avainasiakaspäällikköjukka.vayrynen@pks.fi