Vain muutos on pysyvää
Jostain kumman syystä mieleeni on jäänyt Kemin Energian tariffihinnasto 1990-luvun alkupuolelta: ”Yleissähkö kotitalouksille 29,5 p/kWh, muille 33,5 p/kWh”. Tuohon aikaan erityisesti kaupunkien kunnallisten energialaitosten hinnoista päättivät kaupunginvaltuustot ja tuon tyyppisestä hinnoittelusta käytettiin nimitystä ”äänestäjätariffi” – yrityksillä kun ei ollut äänioikeutta. Kemi puolestaan tunnettiin yhtenä Suomen punaisimmista kaupungeista.
Sähkömarkkinat avautuivat kilpailulle kahdessa vaiheessa: suuremmille yrityksille 1996 ja kaikille muille syyskuussa 1998. Vuonna 1996 työskentelin Kuopion Energialla myyntiosaston johtajana. Sain vuotta aiemmin tehtäväkseni muuttaa sähkön hinnoittelu äänestäjätariffeista todellisia kustannuksia vastaavaksi hinnoitteluksi. Hanke oli varsin työläs, sillä laskelmien piti olla vedenpitäviä, päättihän hinnoista kaupunginvaltuusto. Samalla opin myös paljon kunnallispolitiikasta, kahdessa vaiheessa.
Ensimmäisessä vaiheessa esittelin hinnoittelua energialautakunnalle, jonka nimissä esitys lähtisi kaupunginvaltuustoon. Sain lautakunnalta vuolaita kiitoksia tekemästäni hienosta ja tarkasta työstä. Sitten yksi lautakunnan jäsen totesi, että eihän tällaista esitystä voi laittaa eteenpäin, poliittiset realiteetit eivät sitä salli. Älysin pitää mölyt mahassani, mutta jäin kuikuilemaan kokoushuoneen ulkopuolelle. Kokouksen päätyttyä kysyin eräältä lautakunnan jäseneltä, että minä kun olen tällainen maalaismölliskö, niin selitähän minulle, miten poliittiset realiteetit eroavat tavallisista realiteeteista. Vastauksen muistan lopun ikääni: ”Kuule Hessu! Poliittinen realiteetti on sitä, että ensin katsotaan, mitä käy minulle, sitten katsotaan, mitä käy parhaalle kaverille, sitten katsotaan, mitä käy niille, jotka ovat minua äänestäneet – ja muulla ei ole mitään väliä!”
Säädin hinnoittelua lievästi äänestäjiä suosivampaan suuntaan ja niin esitys eteni kaupunginvaltuustoon. Ennen kokousta Vasemmistoliiton (vai oliko se silloin vielä Demokraattinen vaihtoehto?) valtuustoryhmä halusi vielä kuulla perustelut hinnoittelulle. Esitykseni jälkeen ryhmän puheenjohtaja sanoi, että tämähän tarkoittaa suoraa tulonsiirtoa köyhiltä työläisiltä yrityksille ja kapitalisteille. Sanoin tähän, että ei, vaan tämä tarkoittaa suoran tulonsiirron loppumista yrityksiltä ja kapitalisteilta köyhille työläisille. Kertasin vielä perusteet ja kysyin, ymmärtävätkö kaikki nyt tämän. Vastauksena oli pään nyökkäykset kaikilta. Jäin uteliaisuudesta seuraamaan valtuuston kokousta. Kun sähkön hinnoitteluasia oli vuorossa, Vasemmistoliiton ryhmäpuheen johtaja lausui: ” Tämä tarkoittaa suoraa tulonsiirtoa köyhiltä työläisiltä yrityksille ja kapitalisteille. Emme voi hyväksyä sitä.”
Sähkömarkkinoiden avautuminen avasi samalla ketsuppipullon, josta seurasi 30 vuotta jatkunut myllerrys, joka jatkuu edelleen. Kaupunkien energialaitokset tekivät sähkönsä pääosin itse tuottamalla sähköä kaukolämmön ”sivutuotteena” vastapainevoimalaitoksilla. Maaseudun sähköyhtiöt olivat tehneet vuosikymmeniä hyvää, avointa ja luottamuksellista yhteistyötä Imatran Voiman kanssa. IVO toimitti yhtiöille tukkusähkön ja nämä puolestaan toimittivat vähittäissähkön asiakkailleen. Vuosi ennen markkinoiden vapautumista määräävässä markkina-asemassa ollut IVO oli solminut 10-vuotiset tukkusopimukset sähköyhtiöiden kanssa. Vuosi markkinoiden vapautumisen jälkeen se alkoi tarjota sähköyhtiöiden yritysasiakkaille sähköä puoleen hintaan. Yhteistyön avoimuus ja luottamuksellisuus päättyi siihen. Tukkusopimukset tosin jatkuivat, niitä kun ei voinut sanoa irti…
1990-luvun loppupuolella alkoi buumi, missä Fortumiksi muuttunut IVO ja ruotsalainen Vattenfall alkoivat kilvan ostaa jakeluyhtiöitä. Muutamassa vuodessa kartalta katosivat suuret ja merkittävät sähköyhtiöt, kuten Lounais-Suomen Sähkö, Hämeen Sähkö, Espoon Sähkö, Jyllinkosken Sähkö Pohjanmaalla, Revon Sähkö Pohjois-Pohjanmaalla jne. jne. Uudet omistajat rahastivat ostoksensa tekemällä ns. verkostovelkaa eli jättämällä johtokadut raivaamatta. Kymmenisen vuotta myöhemmin velanmaksun aika koitti: Vuoden 2011 viimeisellä viikolla raivosi Hannu-myrsky, joka pimensi Suomen. Viat korjattiin PKS:n alueella kolmessa päivässä, mutta Espoossa oltiin ilman sähköä toista viikkoa. Valtiovalta säikähti: väliäkö sillä, jos jossain Tuupovaarassa ollaan ilman sähköä, mutta että Espoon Leppävaarassa! Seurasi pikana laadittu laki maakaapeloinnista. Sitä laskua me kuluttajat ja yritykset maksamme vielä pitkään. Sittemmin Fortum ja Vattenfall kyllästyivät ja myivät sähköverkkoyhtiönsä ulkomaisille sijoittajille. Näin syntyivät jakeluyhtiöt Caruna ja Elenia. Fortum perusteli päätöstä sillä, että 8-9 prosentin tuotto ei ollut riittävä ja että myyntitulot käytetään tuottavampiin kohteisiin. Niin ne käytettiinkin: ostettiin voimalaitoksia Venäjältä ja Uniper Saksasta…
Viimeiset 15 vuotta ovat olleet konsolidaation aikaa. Lain mukaan sähkön tuotanto, jakelu ja myynti on erotettu toisistaan. Jo markkinoiden avautuessa ennustettiin, että parin vuosikymmenen päästä Suomessa toimivat sähkönmyyjät voidaan laskea kahden, jopa yhden käden sormin. Lukuisat myyntiyhtiöt onkin sulautettu toisiin ja näin on syntynyt suuria valtakunnallisia yhtiöitä. On Värettä, on Omavoimaa, on Oomia, oli Lummetta… Ja sitten on muutamia jääräpäitä, kuten PKS. Yhdistymisiä on perusteltu ”koko ratkaisee” -ajattelulla: kymmenen asiakastietojärjestelmän sijasta tarvitaan vain yksi jne. Itse ajattelen toisin: osaaminen sekä kyky reagoida ja muuttaa nopeasti suuntaa ratkaisee, ei koko. Jos koko ratkaisisi, miksi valaat ovat pulassa, eivät sardiinit? Asiakastietojärjestelmien laskutus perustuu muuten nykyään asiakasmäärään, joten se siitä säästöstä…
Onko sähkömarkkinoiden vapautuminen ollut hyvä asia? Vastausta on mahdoton antaa, koska emme tiedä, mikä vaihtoehtoinen kehitys olisi ollut. Itse kuitenkin uskon, että päätös oli oikea. Uskon markkinoiden voimaan ja uskon, että näin nopea vihreä siirtymä on ollut mahdollinen vain avoimilla markkinoilla. Vuosien varrella moni yhtiö on kärsinyt tappioita ja osa on mennyt konkurssiin, mutta se kuuluu markkinatalouteen. Aika ajoin markkinoille on ilmestynyt suoranaisia huijariyhtiöitä ja niitä ilmestyy jatkossakin. Tältä osin toivoisin viranomaisilta vahvempaa otetta. Asiakkaat ovat hyötyneet, sillä kilpailu on sen verran tiukkaa, että asiakkaiden ylimääräinen rahastaminen on mahdotonta (kuten aina markkinataloudessa, myös asiakkaalla itsellään on vastuu tekemisistään). Ilman markkinoiden vapautumista ei olisi syntynyt Priiman ja Priimaplussan kaltaisia tuotteita.
Suurin uhka asiakkaille on, että keskittyminen jatkuu ja lopuksi on jäljellä vain muutama sähkönmyyjä, jotka jakavat markkinat keskenään, ja sen jälkeen kilpailu on vain näennäistä. Siksi tarvitsemme PKS:n kaltaisia yhtiöitä, jotka omalla toiminnallaan takaavat sen, että markkinat todella toimivat.
Artikkelin kirjoittaja on neljä vuotta sitten eläkkeelle jäänyt entinen PKS:n sähköliiketoiminnan johtaja. Teksti perustuu laatijan hatariin muistikuviin ja se voi sisältää asiavirheitä esim. Kemin Energian yksikköhintojen osalta. Ympäristön säästämiseksi tekstin laatimisessa ei ole käytetty tekoälyä, vaan ainoastaan kirjoittajan omaa vähä-älyä.
Kuvateksti: Artikkelin kuvassa juuri eläkkeelle jäävä Heikki Rantamäki poseeraa töissä jatkavan pahvisen varahessun kanssa.
