Miksi urheiluseuran hommiin ei ole tungosta?

Urheiluseurassa tai tapahtumien taustalla toimivat ihmiset ovat tämän päivän todellisia arjen sankareita. Oman työnsä ohella, perheen vapaa-ajan kustannuksella, ja joskus jopa omasta lompakosta ropoja peliin pannen, he pitävät pyyteettömästi huolta siitä, että jatkuvia huippusuorituksia vaativalle yleisölle olisi tarjolla laadukasta viihdettä ja urheilumenestystä edulliseen hintaan, mieluiten tietysti ilmaiseksi. Työkalun virkaa toimittaa seuran vanha tietokone, joka vielä vuona 2004 edusti alansa kärkeä, mutta nyt kovalevy on aivan liian pieni ja virtanappulakin reistailee. Myyntiesitteenä on koneella kirjoitettu ja sataan kertaa valokopiokoneella kopioitu tyhjä sopimuslomake, enää nimiä vailla. Vastapuolella lasisen ulko-oven takana odottaa innoton yrityksen edustaja, jonka mielestä sponsorointi on sana, jonka olen joskus kuullut ja tarkoittaa vissiin yhteiskuntavastuuta, tahi sitten sitä tukemista. Joka tapauksessa rahaa ne taas on pyytämässä.

Rakenna siitä sitten tulevaisuutta seurallesi pitkäjänteisesti.

Ja kun kuitenkin tulee se päivä, jolloin menestystä ei oikein tule, kassa humisee tyhjyyttään ja laskupino pöydällä horjuu kaatumisen rajalla, saat palkaksi entistä pidempiä työpäiviä harrastuksesi parissa, supinaa osaamattomuudesta selän takana, tai suoraa arvostelua sosiaalisessa mediassa. Ei ole ihme, että urheiluseuraan tulijoista on keskimäärin kroonista pulaa. Monen seuran tulevaisuus on jatkossa suorastaan vaakalaudalla, kun nykyiset pitkäaikaiset puurtajat väsyvät ja vanhenevat.

Aivan eri asia on, jos seura jo valmiiksi sattuu menestymään tai käy nappaamaassa vaikka Suomen mestaruuden. Silloin kyytiin tulijoita löytyy helpommin, koska menestyjällä on aina kavereita. Mutta miksi jotkut seurat sitten ylipäätään menestyvät, seura-aktiiveja on riittävästi ja toiset taas kulkevat koko ajan kassakriisistä toiseen? Kysymys ei todellakaan ole tuurista, vaan silloin suurin alla olevista reunaehdoista on toteutunut:

Laji riittävän suosittu ja sarjataso on kiinnostava. Pienempikin laji voi saada menestyshullussa Suomessa buumin aikaan, kun urheillaan riittävän huipulla.
Seuran taustalla on sitoutuneita ja osaavia ihmisiä, jotka ymmärtävät riskien hallinnan ja taloudenhoidon merkityksen.
Toiminta suunnitelmallista ja oikein johdettua. Varsinkaan vapaaehtoisorganisaation johtaminen ei onnistu käskyttämällä, vaan innostamalla. Tavoitteisiin ei päästä, jos suunnitelmia ei osata tehdä ja suunnitelmia ei saada toteutettua, jos ei osata johtaa ihmisiä.
Seurassa vallitsee osaamista kerryttävä kulttuuri, jossa jokaista uutta kautta rakennetaan edellisten vuosien hyvien kokemusten perustalta.
Seuraorganisaatiolla on kyky luoda ja ylläpitää lisäarvoa tuottavaa kumppaniverkostoa.

Kun käännät mielessäsi nuo kaikki kohdat päinvastaisiksi, ollaankin monen urheiluseuran arjessa. Lopulta kaikki kulminoituu aina rahaan ja siihen, että sitä ei ole koskaan tarpeeksi. Myyntiä tarvittaisiin kipeästi lisää, mutta kun ei ole myyntiä, ei ole varaa palkata myyjää. Ja kun ei ole myyjää, ei tule myyntiä. Onneksi oravanpyörän voi myös kääntää pyörimään toisinpäin tarttumalla oravaa selkänahasta ja kääntämällä sen juoksusuuntaa.

Kysymys on palvelullistamisesta. Siitä, kuinka seurasi pystyy auttamaan yhteistyökumppaneitaan menestymään. Kun autat kumppaneitasi menestymään, he auttavat sinua ja seuraasi. Sen vuoksi sille on annettu paljon puhuva nimi: yhteistyö – tehdään töitä yhdessä molempien menestymisen eteen. Sinä päivänä, kun urheiluseurassa ymmärretään, että ollaan mukana urheiluviihteen lisäksi myös palveluliiketoiminnassa, otetaan pitkä loikka kohti ammattimaista toimintaa ja kasvua.