Uuden tekniikan jättitelevisiot tuovat kotiin koko maailman

Miksi valita iso televisio? Paras perustelu lienee, että niiden kuvanlaadusta on modernin teknologian myötä tullut jo erinomainen. Supertarkkaa kuvaa voi tutkia jopa melko läheltä ilman, että pikselit erottuvat tai silmät rasittuvat. Jättikokoinen kuva myös vie mennessään, kunhan vain ohjelma on kiinnostavaa.

Entä mikä on iso? Tämä toki riippuu omasta näkemyksestä ja olohuoneen koosta. Noin 50-tuumaisia televisioita voi jo pitää isoina. Suurimmat laitteet Suomen markkinoilla ovat tällä hetkellä sadan tuuman tuntumassa.

Jotta asia on helpompi hahmottaa, käännetään tuumat senteiksi. Televisioiden koko mitataan näytön nurkasta nurkkaan, ei vaakasuorasti reunasta toiseen. Näin esimerkiksi 98-tuumaisen television näyttö on kulmasta kulmaan lähes kaksi ja puoli metriä. Reunasta reunaan mitaten tällainen laite on noin 220 senttiä leveä – se siis vaatii reilusti tilaa.

Värejä ja tarkkuutta

Kymmenkunta vuotta sitten parasta kuvaa tarjosivat niin sanotut plasmatelevisiot, mutta ne ovat käytännössä kadonneet markkinoilta. Merkittävin syy on, että plasmat ovat sähkösyöppöjä. Nykytelevisiot käyttävät pääosin kolmea kuvanmuodostustekniikkaa, jotka ovat nimiltään Led, Qled ja Oled. Näistä on valmistajilla lukuisia muunnoksia.

Perusmallin Led-televisioissa on nestekidenäyttö, joka valaistaan ruudun reunoille sijoitetuilla ledeillä. Kalliimmissa malleissa ledit ulottuvat koko näytön alueelle, mikä parantaa kuvan laatua ja laskee virrankulutusta.

Qled-televisiot ovat edellisiä kehittyneempiä. Niissä on tavallisia led-näyttöjä laajempi väriavaruus ja suurempi valovoima. Tekniikan tuoreimpia innovaatioita on esimerkiksi MicroLed-näyttö, jossa näytölle on sovitettu minikokoisia valonlähteitä paljon tavallista enemmän.

Supertarkkaa kuvaa voi tutkia jopa melko läheltä ilman, että pikselit erottuvat tai silmät rasittuvat.

Nuorinta tekniikkaa edustaa Oled. Siinä käytetään hiilipohjaisia pikseleitä, jotka tuottavat itse valonsa, joten erillistä taustavaloa ei tarvita. Tekniikan etuihin luetaan laaja värientoisto, korkea kontrasti ja erittäin syvä musta. Oled-televisiot ovat myös energiapihejä, ja ne ovatkin jo nousseet markkinajohtajaksi.

Kuvan terävyys on toinen kilpajuoksun aihe. Tavallisesta Full HD -teräväpiirtotelkkarista on päästy termiin Ultra HD eli ”ultrakorkea tarkkuus”. Tästäkin tarjotaan jo kahta versiota, jotka ovat 4K ja 8K. 4K-television kuvan resoluutio eli erottelukyky on neljä kertaa parempi kuin perinteisessä teräväpiirtotelkkarissa. 8K-näytöt ovat vielä neljä kertaa 4K-televisioita tarkempia ja tällä haavaa markkinoiden parhaita.

Mutta eihän 8K-ohjelmia ole vielä saatavissa, 4K-ohjelmiakin vasta vähän? Tämä on totta, mutta ei laatulaitteen hankinta silti mene hukkaan. Useimmat mallit näet osaavat keinoälynsä avulla muokata alempitasoisesta kuvasta laadukkaamman, mikä yhä parantaa katselunautintoa.

Älyä ja lisää älyä

Keinoälyä valmistajat lisäävätkin laitteisiinsa vuosi vuodelta.

Eräs valmistaja kuvaa uusimpien televisiomalliensa keskeistä mikropiiriä tekoälyprosessoriksi, joka analysoi ja optimoi kuvaa syväoppimisen algoritmeilla. Toinen puhuu mikropiirinsä kognitiivisesta älystä, joka matkii ihmisen tapaa katsella ja kuunnella ja joka samalla säätää kuvaa ja ääntä tämän perusteella.

Olivatpa ilmaisut kuinka ymmärrettäviä tai lennokkaita tahansa, pyrkimys on yhteinen: entistä parempi kuva ja ääni. Silti hienot kielikuvat harmittavasti vaikeuttavat eri laitteiden todellisten ominaisuuksien vertailua. Juuri siksi itselleen sopivan mallin valintaan kannattaa käyttää aikaa.

Omalla tavallaan televisioiden älystä kertovat myös niiden alati pitenevät ominaisuuslistat. On sovelluksia, suoratoistopalveluita, äänihakuja, yhteensopivuuksia mobiililaitteiden kanssa ja paljon muuta. Näissä on mukana tarpeellista ja nautittavaa – mutta myös turhaa, josta ei kannata maksaa.

Hankalinta on selvittää laitteiden käyttöjärjestelmien toiminnan sujuvuutta. Se vaatii melko perusteellista laitteeseen tutustumista, mikä vie aikaa eikä onnistu helposti internetissä tai liikkeessäkään. Siinä missä yhden television valikot ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä, toisen laitteen valikoita joutuu selaamaan pitkään ja syvälle. Vertaiskokemuksista on hyötyä, jos niitä onnistuu löytämään.

Sähkönkulutus syynissä

Uusien televisioiden sähkönkulutuksia silmäilleet saattoivat hämmästyä keväällä 2021, kun suurin osa parhaiden A-energialuokkien malleista katosi markkinoilta. Tosiasiassa näin ei käynyt, vaan vaikutelman takana oli energiamerkinnän muutos.

Keväällä Suomessa otettiin käyttöön EU:n uusi energiamerkintä. Sen myötä luokat A+, A++ ja A+++ poistuivat käytöstä. Uusi asteikko ulottuu A:sta G:hen ilman erillisiä plussaluokkia. Uusi A-luokka jätettiin samalla tyhjäksi, jotta asteikolla olisi tulevaisuudessa tilaa nykyistä vähemmän energiaa kuluttaville laitteille.

Toisin sanoen aiemmin A-luokkiin sijoittuneet televisiot ovat edelleen yhtä energiatehokkaita kuin aikaisemmin, mutta uudella asteikolla ne sijoittuvat aiempaa alempiin energiankulutusluokkiin, valtaosin välille D–G.

55-tuumaiset televisiot kuluttavat sähköä tyypillisesti reilut 100 kilowattituntia vuodessa, jos televisio on päällä neljän tunnin ajan joka päivä. Hintaa tälle katselulle kertyy sähkön keskivertohinnalla laskien pyöreät 20 euroa. Markkinoiden suurimpiin lukeutuva 98-tuumainen puolestaan syö sähköä yli 1 100 kilowattituntia vuodessa, siis reippaan 200 euron edestä – vaikka onkin hyvässä energiatehokkuusluokassa.

Muitakin isoja lukuja voi jättitelkkareista löytää. Vaikka edullisimmat 55-tuumaiset laitteet painavat vain 15–20 kiloa ja maksavat kolminumeroisen summan, 98-tuumainen televisio painaa jalustansa kanssa yli 100 kiloa – pakkauksineen liki 180 kiloa – ja maksaa noin 85 000 euroa. Paksun lompakon ohella voidaan siis tarvita myös muuttofirmaa!

Esimerkit ovat ääripäitä mutta kuvastavat samalla sitä, kuinka laaja jättitelevisioiden valikoima on.