Aurinkopaneelit omakotitalon katolla

Ota auringosta kaikki ilo irti – ryhdy aurinkosähkön tuottajaksi

Oma aurinkovoimala on ekologinen investointi ja entistä tuottavampi sijoitus päästöttömään energiantuotantoon.

Oman aurinkosähköjärjestelmän hankintaa ja sen ajoittain tuottaman ylijäämäsähkön myymistä omalle energiayhtiölle puoltaa nyt entistä suurempi joukko asioita. Muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut paljon niin säännösten kuin tekniikan saralla. 

Päällimmäisenä on mielessä sähkön hinta. Viime talvesta lähtien on ostosähkö ollut ajoittain poikkeuksellisen kallista. Kodin sähkölasku siis pienenee, jos ainakin osan tarvitsemastaan sähköstä tuottaa itse. 

Voidaankin sanoa, että aurinkopaneelit tuottavat säästöjä monella tapaa, kertoo PKS:n aurinkosähköasiantuntija Mika Pirhonen. Ensinnä ostettavan sähkön määrä vähenee. Toiseksi omaan käyttöön tuotetusta sähköstä ei tarvitse maksaa energian siirtomaksua tai sähköveroa kuten ostosähköstä, mikä on säästöä. Kolmanneksi, kun aurinkosähkövoimala tuottaa sähköä yli oman tarpeen, voi ylijäämän myydä omalle energiayhtiölleen. 

– Uusia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia aurinkotuottamiseen tarjoaa jatkossa myös uusi keskitetty sähkön vähittäismarkkinoiden tiedonvaihtojärjestelmä, datahub, kertoo Pirhonen 

Akustot 

Akustot mahdollistavat ylijäämäsähkön talteenoton myöhempää omaa käyttöä varten. 

Ne kiinnostavat nyt entistä useampia kuluttajia. Akustojen hinnat ovat tulleet jo alaspäin, mutta ovat kuitenkin vielä suhteellisen arvokkaita. Kannattaakin miettiä, sijoittaako akustoon jo nyt tässä vaiheessa, vai odotellako vielä.

Akuston voi liittää jopa vanhaan aurinkosähköjärjestelmään. Se voi vaatia invertterin vaihdon hybridimalliin, mutta jos järjestelmä on alun perin suunniteltu akkuoptiota silmällä pitäen, siinä saattaa jo olla hybridi­-invertteri, eikä uutta tarvita. Järjestelmää hankkiessa on hyvä harkita, ottaako hybridi-invertterin jo valmiiksi tulevia tarpeita varten. 

Pientalossa akusto sijoitetaan tyypillisesti rakennuksen tekniseen tilaan tai muuhun kuivaan ja lämpimään paikkaan. Järkevästi mitoitetulla akustolla pärjää ilman verkkosähköä päivän tai pari – toki riippuen siitä, kuinka paljon sähköä kuluttaa. Akusto antaa siis myös mahdollisuuden varajärjestelmänä toimimiseen sähkökatkon aikana, vaikka itse aurinkosähköjärjestelmän toiminta katkeaa samalla, kun sähköt katkeavat. Toimiakseen sähkökatkon aikana järjestelmä tarvitsee akuston. 

Paneelit tuottavat sähköä myös pilvisellä säällä 

Kesä 2021 oli paahteinen, mutta entä alkava kesä? Meneekö aurinkosähköinvestointi hukkaan, jos suvi kuluu sateenvarjon alla? 

Vaikka viime kesä oli poikkeuksellisen aurinkoinen, ei aurinkopaneelien sähköntuotanto eronnut juurikaan tavallisesta kesästä, eli hukkaan ei investointi mene, vakuuttaa Pirhonen. 

– Aurinkopaneelien näkökulmasta kaikki kesät ovat varsin samanlaisia. Säätila vaikuttaa vain vähän paneelien sähköntuotantoon. Vuositasolla ero on tyypillisesti plus kolmesta viiteen prosenttiin, eli lähes olematon. 

Paneelitekniikka on viime vuosina kehittynyt niin ikään. Nyt jo peruspaneeleista saadaan irti enemmän kuin muutama vuosi sitten, ja parhaat uudet mallit tuottavat sähköä vanhoja enemmän heikoissakin olosuhteissa. 

Kesäkuukausina aurinkosähkövoimalan tuotto riittää yleensä pyörittämään esimerkiksi kodin elektroniikkaa, ilmanvaihtoa, ilmalämpöpumppua ja lämmittämään kodin käyttöveden.

Mitä aurinkosähköjärjestelmän hankinta maksaa?

Aurinkosähköjärjestelmän hinta riippuu tietenkin siitä, kuinka suuri järjestelmä on. Pakettien hinnat alkavat meillä PKS:llä 6350 eurosta (3,2 kWp), Pirhonen sanoo.

Järjestelmän asentamisen työkulut voi kirjata omassa verotuksessaan kotitalousvähennykseen. Tänä vuonna työn osuudesta voi vähentää 40 prosenttia, maksimivähennyksen ollessa 2 250 euroa per henkilö. Kun työ kattaa tyypillisesti noin 40% investoinnista, on jopa maksimivähennys mahdollinen. 

Aurinkosähköasiantuntijamme on apunasi

Vuosien ajan aurinkosähköjärjestelmien komponenttien hinnat vain laskivat, mutta nyt tämä kehitys on tiensä päässä. Eritoten aurinkopaneelien hinnat ovat voimakkaassa nousussa. 

– Juuri nyt on hyvä hetki tarttua toimeen, sillä jokainen uusi maahan saatu erä on vähän edellistä kalliimpi. Hankkeen aloittaminen ajoissa on fiksua siksikin, että omaan käyttöön parhaiten sopivan järjestelmän selvittäminen vaatii aikaa, Pirhonen tietää. 

Oman energiayhtiön osaamisen hyödyntäminen on järkevää, sillä saat vastaukset vaivatta, ammattilaiset mitoittavat ja asentavat järjestelmän oikein ja turvallisesti, eikä sinulle myydä halvinta ja huonointa – vaan yksinkertaisesti toimiva kokonaisuus. Myös takuuasiat ovat varmasti kunnossa. 

Ja loppupelissä: Kunnollinen aurinkosähköjärjestelmä nostaa aina kiinteistön arvoa.

Ota yhteyttä aurinkosähköpalveluumme p. 013 2663 600
tai s-postilla: aurinkotuottaja@pks.fi

Lue lisää: www.pks.fi/aurinkosahko