Tule mukaan helikopterilennolle!

Alla yhteistyökumppanimme Copterplus Oy:n lentokuvaa perjantai-päivältä 22.1. Ilomantsin Hattuvaaran, Pihlajavaaran, Naarvan suunnalta. Hyppää kyytiin!

Kuvista välittyy hyvin, millaista maisemaa 22 000 kilometrin pituisen sähköverkkomme varrella on ja kuinka kaunis, mutta samalla harvaan asuttu maakuntamme onkaan. Tämän vuoksi juurikin verkkopalvelu maksaa tällä Suomen nurkalla jonkin verran enemmän kuin muualla Suomessa. Vastineeksi saamme asua, elää ja kesämökkeillä juuri siellä, missä kotimme ja sielunmaisemamme on. Tykkylumen painamia puita näkyy jo siellä täällä, puut merkataan karttaan ja ne käydään yksitellen poistamassa. Puut kurottavat monessa tapauksessa linjoille kaukaakin johtokadun ulkopuolelta. Tuo johtokadun ulkopuolinen alue on maanomistajien omaisuutta, jonne verkkoyhtiö voi mennä poistamaan puita vain, jos ne aiheuttavat välitöntä vaaraa sähkönjakelulle.

Tarkkailemme sää- ja lumitilanteen kehittymistä ja tarkempi tilannekuva selviää lauantai-aamuna yöllisen lumisateen jälkeen. Viankorjaushenkilöstöä ja kalustoa on varattu sen varalta, että tilanne kääntyy suurhäiriöksi.