15.7.2022

Sähkö on kallista ja voi tulla vieläkin kalliimmaksi – mitä sähkömarkkinoilla tapahtuu?

Viime aikoina monissa medioissa (linkkejä alla) on käsitelty laajasti koko Eurooppaa koskettavaa energiakriisiä, jonka alkujuuret ulottuvat jo viime kesään, jolloin kuivuus ja kaasun toimituksen vaikeudet alkoivat näkyä energianhinnoissa. Tätä kriisiä on voimistanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Sähkömarkkinoilla olemme tottuneet siihen, että kesällä kulutuksen vähentyessä hintataso on perinteisesti ollut matalampi. Nyt on toisin ja tähän on selkeät syyt. Vihreän siirtymän myötä on pitkään puhuttu energiamurroksesta, jossa siirrytään kohti fossiilitonta ja päästötöntä tuotantoa. Tästä johtuen fossiilisilla polttoaineilla tuotettavan energian tuotantokustannuksia on nostettu päästöoikeuksilla. Samaan aikaan monet valtiot – Saksa ja Ruotsi etunenässä – ovat sulkeneet päästötöntä sähköä tuottavia ydinvoimaloita, joita tällä hetkellä kaivattaisiin kovasti korvaamaan fossiilisilla polttoaineilla tuotettavaa energiaa. Kun tähän kokonaisuuteen yhdistetään Ukrainan sodan vaikutukset maakaasun ja kivihiilen hintatasoihin sekä lisätään Pohjolan heikko vesitilanne ja vaihteleva tuulivoiman tuotanto, on korkean hinnan yhtälö valmis.

Tulevaisuus on monella tapaa hämärän peitossa, eikä kukaan osaa varmasti ennustaa sähkön hinnan kehitystä lähitulevaisuudessa. Suurin syy hintojen nousun taustalla on kuitenkin riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista Euroopassa, ja tästä meidän tulee pyrkiä kohti uusiutuvia vaihtoehtoja ja ydinvoimaa.

Sähkönhintoja seuratessa mielessä pyörii monenlaisia kysymyksiä ja epävarmuuksia, jotka voivat toteutuessaan ohjata hintatasoa nopeastikin suuntaan tai toiseen:

  • Paraneeko vesitilanne Pohjoismaissa? Sääennusteet näyttävät tällä hetkellä normaalin sateisilta, mutta nopeatkin muutokset ovat säätilassa mahdollisia.

  • Koemmeko syksyä kohti mentäessä tuulisempia ajanjaksoja? Tuulivoiman tuotanto paranee syksyä kohden mentäessä, kun ilma muuttuu kylmetessään painavammaksi. Lisääntyvä kotimainen tuulivoimantuotanto mahdollistaa tuulisina hetkinä alhaiset pörssisähkönhinnat.

  • Saadaanko Olkiluoto 3 -ydinvoimala koekäyttöön suunnitellusti 30.7. ja tuotantokäyttöön 10.12.? Tällä on suuri merkitys pörssisähkön hintatasolle sekä pidemmällä tähtäimellä muidenkin sopimusten hintatasoon. Myös sähkön riittävyydestä Suomessa ja säännöstelystä on puhuttu tulevan talven osalta, jos voimalaitos ei olisikaan käytössä suunnitelmien mukaan.

  • Lisäksi epävarmuuksien listalla ovat erityisesti Keski-Euroopan hintatasoon vaikuttavat kysymykset:

    • Miten maakaasun toimitukset Eurooppaan ja sitä kautta Suomeen saadaan hoidettua syksyn ja talven aikana?

    • Mikä tulee olemaan kivihiilen hintataso, kun sillä korvataan mm. maakaasulla tuotettavaa energiaa Euroopassa.

    • Ohjataanko päästöoikeuden hintatasoa poliittisesti matalammalle?

  • Koittaako koko Euroopassa taantuma ja miten se vaikuttaa energianhintoihin? Jos talous ajautuu taantumaan, niin sillä on perinteisesti ollut yritysten kysynnän muutosten kautta vaikutusta energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden hintoihin ja tätä kautta sähkönhinta on laskenut.

 

Miten noussut hintataso näkyy nyt tarjolla olevissa sopimuksissa?

Kuvio 1. Loka-joulukuun (Q4-22) Suomen sähköfutuurien hintojen muutos vuoden alusta tähän päivään (snt/kWh, alv. 24 %)
Kuvio 1. Loka-joulukuun (Q4-22) Suomen sähköfutuurien hintojen muutos vuoden alusta tähän päivään (snt/kWh, alv. 24 %)

Priima-pörssisähkösopimuksessa hintatason muutokset näkyvät täysin reaaliaikaisesti joka päivälle muodostuvissa tuntikohtaisissä sähkönhinnoissa sekä kiinnityshinnoissa.

Optimi kuukausi -sopimuksen hinta jokaiselle kuukaudelle lasketaan aina sopimusehdoissa määritellyn mukaisesti edellisen kuun puolivälissä seuraavan kuun sähkömarkkinafutuurien mukaan. Tästä johtuen hintatasojen muutokset näkyvät nopeasti suuntaan ja toiseen.

Optimi takuu -sopimuksen kahden vuoden mittainen takuuhintajakso lasketaan ja varmistetaan sähkömarkkinafutuurien mukaan. Tämän vuoksi myös tarjottavien takuuhintojen hintatasot vaihtuvat usein kuukauden aikana.

 

Hinnat ovat nousseet – mitä nyt kannattaa tehdä?

Hintataso on noussut ja sitä ei tällä hetkellä mikään muuta muuksi. Jos harkitset tässä vaiheessa sopimuksen muuttamista nykyisestä, niin yksi vaihtoehto voisi kaikesta huolimatta olla Priima-pörssisähkö, jonka tuntikohtainen hinnanvaihtelu antaa erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa sähkökustannuksiinsa oman kulutuksensa ajoituksella. Jos taas koet, että vakaa hinta on tässä hetkessä se, jonka kautta haluat varmistaa oman taloutesi sähkökustannukset, niin Priima-sopimuksen mahdollistamat erimittaiset hintakiinnitykset ovat tähän erinomainen mahdollisuus.

Hinnan voi myös lukita kahdeksi vuodeksi kulloinkin tarjolla olevan hintatason mukaan Optimi takuu -sopimuksella, jos haluaa varmistaa hintatason ja tasapainottaa kustannuksia tätä kautta.

Optimi kuukausi -sopimuksen kuukausittain vaihtuva hinta sopii sellaiselle, joka on valmis kantamaan hieman riskiä ajoittaisista korkeista hinnoista.

Nyt nousseen sähkön hintatason myötä on erittäin tärkeää pyrkiä välttämään turhaa sähkönkäyttöä ja alentamaan sähkönkulutusta kaikilla käytössä olevilla keinoilla. Talvipakkasten aikaan vanha viisaus huonelämpötilan laskemista pitää paikkansa – jo yhdellä asteella säästää lämmityksessä 5 %. Ilmalämpöpumppujen sekä muiden energiatehokkuutta parantavien toimien takaisinmaksuajat ovat tällä hintatasolla jo erittäinkin kannattavia. Myös omaan tuotantoon aurinkosähköllä voi panostaa ja alentaa tätä kautta verkosta tarvittavan sähkön määrää. Monenlaisia keinoja kerrostaloasukkaasta omakotitalolaiseen sekä yritykseen on hyvä miettiä, jotta omalla toiminnallaan voi alentaa kustannuksiaan.

Uutisia sähkön hintatasosta:

https://www.hs.fi/talous/art-2000008927403.html

https://yle.fi/uutiset/3-12534457

Uutisia Olkiluoto 3 -voimalaitoksesta:

https://www.hs.fi/talous/art-2000008944843.html

https://yle.fi/uutiset/3-12537225


Tomi Turunen

Liiketoimintajohtaja tomi.turunen@pks.fi